Ajankohtaista

  • Lapsivihamielinen perheenisä?

      Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina, kuulimme jälleen värikkään keskustelun Salonpään kouluratkaisusta. Se oli jatkumo ja ehkäpä viimein päätös koko valtuustokautta leimanneelle keskustelulle yhden kaupinginosan lähikouluratkaisuista. Synkkää väriä puheenvuoroissa edusti erään valtuutetun syytös lapsivihamielisyydestä kanssavaltuutettuja kohtaan, jotka olivat sitä mieltä, että Salonpäähän rakennettaisiin uusi koulu 0-2 luokkalaisille ja 3-6 luokkalaiset kävisivät 3 km päässä olevassa Niemenrannan…

  • Imagoa hakemassa

    Oulu on päättäväisesti hakemassa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Oulu haki haluttua titteliä viimeksi vuodelle 2011, jolloin voiton vei Turku. Tällä kierroksella Oululla on esittää ympärivuotinen ja vetovoimainen torin alue, johon kuuluvat suunnitelmat Terwa Towerista, Torihotellista ja katetusta talvitorista sekä Löylymaailmasta. Oulun merellisyyttä voisi hyödyntää rohkeamminkin, esimerkiksi ravintolalaivojen muodossa. Ensimmäiseksi ennen ensivaiheen hakemuksen jättämistä vuonna 2020…

  • Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmä erottaa Teija Ruokamon määräajaksi

    Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmä päätti maanantaina pidetyssä ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan erottaa varavaltuutettu Teija Ruokamon valtuustoryhmästään määräajaksi. Määräaika kestää vuoden 2018 loppuun saakka. Ruokamon erottaminen astuu voimaan välittömästi. Erottamisen perusteena on syvä luottamuspula. Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmässä jokaisella jäsenellä on sananvapaus ja oikeus omaan mielipiteeseen. Poliittinen vaikuttaminen on kuitenkin aidoimmillaan yhteistyötä ryhmässä, jota Ruokamo ei ole kunnioittanut yhteistä linjaa…

  • Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset esittää Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajaksi Pia-Riitta Korvenheimoa

    Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten syyskokous päätti 7.11. asettua tukemaan Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajaksi piirijärjestönsä puheenjohtajaa, oululaista Pia-Riitta Korvenheimoa. Korvenheimo on toiminut Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Hän on myös Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen sekä Kokoomuksen Naisten Liiton liittohallituksen varajäsen. Kokoomuksen Naisten Liiton ylin päättävä elin, edustajakokous, järjestetään 18.-19.11. Oulussa. Kokous tuo Ouluun yli 100 kokoomusnaista ympäri Suomen….

  • Onnistunut muutos vaatii kuntapäättäjiltä rohkeutta

    Moni miettii, mitä päätettävää jää kunnalle sen jälkeen, kun maakuntauudistus on valmis. Tulevan valtuustokokouksen esityslista on erilainen. Onko kuntapäättäjän tehtävä helpompi, kun noin 60% kuntien palveluista siirtyy maakunnan huoleksi? Tulevaisuudessa kunnat vastaavat edelleen työvoimapalveluista eli työllisyyden hoidosta ja edistämisestä. Kunnan elinvoimaisuutta edistetään paikallisilla elinkeinopalveluilla sekä hyvällä elinkeinopolitiikalla. Asukkaiden hyvinvoinnista ja toimintakyvyn ylläpidosta huolehtiminen ovat erityisen…

  • Otetaan myönteistä vastuuta!

    Huomaatko ympärilläsi yhä enemmän ikäviä asioita? Onko asenteesi muuttunut tämän päivän synkän uutisvirran mukana negatiiviseen suuntaan? Stressaannutko nykyisin helpommin? Tutkimusten mukaan kielteisestä ajattelusta ja valittamisesta voi tulla tapa, jolla pilaa tai pahentaa oman sekä muidenkin olon. Onneksi meillä on mahdollisuus muokata ja kehittää asenteitamme, joilla on suora yhteys hyvinvointimme. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on hyvän elämän…

  • Feminismi-ilta kerää aiheesta kiinnostuneet yhteen

    Oulussa järjestetään Feminismi-ilta tiistaina 24.1. klo 17 alkaen. Illan tavoitteena on jakaa osallistujien kesken erilaisia näkemyksiä feminismistä ja keskustella siitä, mitä feminismi oikeastaan on ja miten se on muuttunut vuosikymmenien aikana nykyiseen muotoonsa. Osalle feminismi on kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja osa pitää sitä naisten ylivaltaa ajavana aatteena. Osalle feminismi on jopa kirosanaa vastaava ilmaisu ja…

  • Myyttinen lasikatto

    Pohjois-Pohjanmaan poliittiset naisjärjestöt ovat huolissaan yhä voimissaan olevista myyttisistä lasikatoista. Useat tutkimukset valitettavasti osoittavat, että elämme edelleen lasikattojen alla. Liitetäänkö satavuotisen Suomen etuliitteeksi tasa-arvon mallimaa vai tasa-arvoharhainen? Jotta lasikattoihin saadaan todellista muutosta, on rohkeasti myönnettävä niiden olemassaolo. Suomalaiset naiset ovat aina olleet laajasti mukana työelämässä. Edelleen kuitenkin naiset ja miehet ovat hierarkkisesti eri asemissa sekä…

  • Harrastustakuusta totta

    Kouluverkkolinjaus on nuijittu pöytään. Uudistuksessa tehdään monia muutoksia nykyiseen. On ajankohtaista pohtia, millaiset koulujen tilaratkaisut palvelevat lapsia ja heidän perheitään myös koulupäivien jälkeen. Koulujen tilasuunnittelu on tulevan valtuustokauden tärkeimpiä asioita jo siksi, että tiedämme lasten liikkumisen vähentyneen. Kaupungin liikuntapolitiikan kärkitavoite tulee olla yhdenvertaiset liikuntamahdollisuudet jokaiselle. Harrastustakuun ideana on, että jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla…

  • Maksuton varhaiskasvatus on sijoitus tulevaisuuteen

    Syksyn budjettiriihen kuulumisia arvioidaan suomalaisperheissä. Budjettiriihen tärkeimpiä tavoitteita ovat työllisyyden turvaaminen sekä talouskasvu. Hyvinvointi ja julkiset palvelut voidaan turvata vain, jos työllisyys saadaan nousuun. Jotta työn tekeminen olisi kannattavaa, tarvitsemme lisää ratkaisuja, jotka kannustavat ottamaan työtä vastaan. Kokoomus asetti kevään 2016 puoluekokouksessaan pitkän aikavälin tavoitteeksi maksuttoman, koko ikäluokan kattavan varhaiskasvatuksen. Maksuttomuus voisi olla esimerkiksi 20h/viikossa,…

Sisällön loppu

Sisällön loppu