Kokoomuksen teemoja tulevalle hallituskaudelle

Työtä on paha tehdä, kun sitä ei ole. Asetetaan siis työ etusijalle. Työn tekemisen pitää olla nykyistä kannattavampaa. Siksi työttömälle on jäätävä työllä ansaitusta eurosta aina vähintään puolet käteen. Tuloverotusta kevennetään kaikilta. Työelämä on muuttunut. Tehdään työajoista joustavampia. Laajennetaan työaikapankkeja, jotta työtä voidaan tehdä silloin, kun sitä on. Lisätään työntekijöiden mahdollisuuksia sopia työehdoista ja palkoista…

Juha Hänninen: Veronmaksajien rahat tuuleen

Heitämmekö veronmaksajien rahoja tuuleen? Tuulisähkön tukiaiset, syöttötariffi, maksavat veronmaksajille paljon: näillä sähkön markkinahinnoilla ja tuulisähkön tavoitetilalla (6 Twh /vuosi) 250–280 miljoonaa euroa joka vuosi. Miksi kaikesta muusta näytetään voitavan tinkiä mutta ei tuulivoiman tukiaisista? Toki, jos sähkön hinta Suomessa saadaan jollakin ”keinolla” nousemaan tasolle 83,5 €/Mwh, niin syöttötariffia ei tarvitsisi maksaa. Tällainen hintataso ei lämmittäisi…

Pekka Simonen: Keskusta herää vähän myöhässä!

Ylivieskan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Pylväs linjaa mm. sanomalehti Kalajokilaaksossa 20.2.2015 asiallisesti Oulun Eteläisen alueen ammattikorkeakoulutuksen tulevaisuudesta niin, että sen tulee jatkossa suuntautua selkeästi Pohjois-Pohjanmaan suuntaan. Tämä tapahtui valitettavan myöhään vasta, kun Centria-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päätti esittää ministeriölle sosionomi- ja yhteisöpedagogikoulutuksen lopettamista Ylivieskassa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustossa olemme kokoomuslaisten taholta usempaan otteeseen yrittäneet saada tähän liittyen linjausta, mutta…

Jarmo Husso: Kauppa se on joka kannattaa

Vaan kun ei kannata. Miksi tähän on ajauduttu? Pihtisynnytetty sateenkaarihallitus on nostanut 53 erilaista veroa tai veronluonteista maksua! Arvonlisäveroa on kiristetty, keskituloisten tuloverotus on kiristynyt, ja jopa indeksitarkistukset on jäädytetty. Eläkeläisille tämä on taitetun indeksin lisäksi suoranaista rosvousta. Edellä kerrottu on luonut kierteen, jonka keskiössä on ostovoima. Elämme palveluyhteiskunnassa, jossa palvelusektori ja kotitalouksien vapaaehtoinen kulutus…

Leena Väänänen: Työn pitää aina olla kannattavaa!

Juttelin ystäväni kanssa taannoin ja taas sain kuulla jotakin, mikä oikeasti saa minut takajaloilleni. Ystäväni työkaveri tekee henkilökohtaisista syistään lyhennettyä työviikkoa ja hän työskentelee tällä hetkellä 3 päivää viikossa. Sijaiseksi on palkattu työtön henkilö, joka tekee loput kaksi työpäivää viikossa. Nyt tämän sijaisen tulot pienenivät kun hän otti vastaan tällaisen työpaikan. Kotiin jäämällä hän tienaisi…

Tomi Kaismo: Jyrkkä ei sääntelylle, sosialisoinnille ja holhoamiselle

Uusi Suomi uutisoi maanantaina Keskustapuolueen tavoitteesta saada tulevaan hallitusohjelmaan päätös, jonka myötä keskioluen myynti siirrettäisiin pois kaupoista ja kioskeista Alkon monopoliin. Ehdotus, jolla lisättäisiin jo muutenkin ylenmääräistä sääntelyä ja holhoamista entisestään, vaikutti sen verran vahvalta tuulahdukselta menneisyydestä, että oletin uutisen olevan ns. uutisankka. Valitettavasti tämän ajatuksen murskasi keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, joka vahvisti tämän olevan…

Outi Ervasti: Hiljaiset bussivuorot kulttuurikyydeiksi

Oulun kaupungilla on hienoa kulttuuritarjontaa. On upeita lastennäytelmiä, nuorisomusikaaleja, aarteenetsintää museossa, kirjailijavierailuja pääkirjastossa, historiakierroksia kaupungilla, työpajoja taidemuseossa, nukketeatteria, konsertteja, tanssia, elokuvia ja ties mitä! Olisipa hienoa viedä oppilaat nauttimaan tästä tarjonnasta! Valitettavan harvoin se on kuitenkaan mahdollista. Kyse on rahasta. Useimmat koulut sijaitsevat kaukana keskustasta. Pääsy kulttuuritapahtumiin edellyttäisi bussikyytiä, mutta kyyditysresurssit ovat kovin vähäiset. Epäkohtaan on nyt…

Jarmo Husso: Shokkihoitoa vai puuhastelua?

Aluksi lainaan artikkelia, joka herätti ajattelemaan ihan toisenlaista lähestymistä taloutemme ongelmiin: …mutta ongelmat Euroopan taloudessa eivät johdu tarjontapuolen ongelmista, vaan ”kielteisestä kokonaiskysynnän shokista” (Talouselämä 31.1.2015). Onko meillä Suomessa tällaista kysyntäshokkiongelmaa? Tehdään pikatutkimus ja poimitaan muutama uutinen viime päiviltä:   Kauppalehti:   ”Omakotitaloja ei ole ikinä rakennettu yhtä vähän” (2.2.2015) Kauppalehti:   ”Tammikuun autokauppailmiö on nyt…

Kokoomuksen strateginen vaaliohjelma – Nyt on laitettava Suomi liikkeelle!

Nyt on laitettava Suomi liikkeelle. Suomi on suurten muutosvoimien keskellä. Väestömme ikääntyy ja työntekijöiden määrä vähenee. Julkisten palveluiden tarve kasvaa ja niiden rahoituksessa on kestävyysvaje. Kilpailukykymme on heikentynyt ja elinkeinorakenteemme on murroksessa. Hyvinvointiamme ylläpidetään velaksi, niin taloudellisesti kuin ympäristönkin osalta. Digitalisaatio kumoaa vanhoja toimintamalleja. Tämä kehitys koskettaa jokaista suomalaista kotia. Liian moni suomalainen ei löydä…

Luke vahvistaa Oulun ekosysteemiä

Keskiviikkona 7.1.2015 oli Kalevassa uutinen Suomen toiseksi suurimman tutkimusorganisaation Luonnonvarakeskusken (Luke) käynnistymisestä vuoden vaihteessa. Luke koostuu neljän nykyisen luonnonvarojen tutkimusorganisaation yhdistämisestä. Uudella organisaatiolla on päätoimipaikat pääkaupunkiseudulla, Joensuussa, Jokioisissa ja Oulussa. Toimipaikat vähenevät 38:ssa toimipisteessä reiluun kymmeneen. Uutinen tuo itselleni tyytyväisyyden tunteen ja samalla palautuu mieleen kuukausia kestänyt armoton lobbaus Oulun puolesta. Silloisen ministeri Jari Koskisen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu