Maksuton varhaiskasvatus on sijoitus tulevaisuuteen
Syksyn budjettiriihen kuulumisia arvioidaan suomalaisperheissä. Budjettiriihen tärkeimpiä tavoitteita ovat työllisyyden turvaaminen sekä talouskasvu. Hyvinvointi ja julkiset palvelut voidaan turvata vain, jos työllisyys saadaan nousuun. Jotta työn tekeminen olisi kannattavaa, tarvitsemme lisää ratkaisuja, jotka kannustavat ottamaan työtä vastaan.
Kokoomus asetti kevään 2016 puoluekokouksessaan pitkän aikavälin tavoitteeksi maksuttoman, koko ikäluokan kattavan varhaiskasvatuksen. Maksuttomuus voisi olla esimerkiksi 20h/viikossa, ja sen yli menevältä ajalta olisi maksut. Se muistuttaisi Ruotsin järjestelmää.
Useassa lapsiperheessä pohditaan, millaisen lovin perheen talouteen päivähoitomaksut tekevät. Koska perheissä äitien tulot ovat usein isien tuloja pienemmät, perheen talouden kannalta on kestävämpää, että äiti jää lasten kanssa kotiin. Tämä ylläpitää kierrettä, jossa naisten palkkataso ei nouse ja eläkekertymät laahaavat
Päivähoitomaksu voi olla jopa kannustinloukko, jolloin työssäkäynti ei kannata.
Maksuton varhaiskasvatus edistää tasa-arvoa monin tavoin: naisten osallistuminen työelämään lisääntyy ja lasten väliset taitoerot tasoittuvat. Lapsiperheiden asema ei määräytyisi asuinpaikan mukaan.
Sivistyspolitiikan ytimessä on mahdollisuuksien tasa-arvo. Jokaisella tulee olla perhetaustastaan tai asuinpaikastaan riippumatta mahdollisuus oppia, kouluttautua, rakentaa oma polkunsa, löytää vahvuutensa ja vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.
Meillä kaikilla on yhteiskunnan jäseninä velvollisuus ja vastuu siitä, että jokaisella ihmisellä ja perheellä on Suomessa jatkossa tasa-arvoiset mahdollisuudet edetä elämässä ja tavoitella omaa onnellisuuttaan.
Pia-Riitta Korvenheimo
Puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset
Kirjoitus on julkaistu 1.9.2016 Kalevassa