Yleinen

  • |

    Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelma osoittaa oikeaan suuntaan – Kokoomus haluaa varmistaa kasvun ja hyvinvoinnin koko maakunnan alueelle

    Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen maakuntavaltuustoryhmän ja piirihallituksen lausunto Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntaohjelman 2026–2029 luonnoksesta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman luonnos vuosille 2026–2029 antaa hyvän pohjan koko maakunnan tulevaisuuden rakentamiselle. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus ja maakuntavaltuustoryhmä näkevät, että ohjelma tunnistaa maakunnan vahvuudet, potentiaalin ja tarpeen uudistua rohkeasti, mutta samalla vastuullisesti. Kokoomuksen mielestä on tärkeää, että maakunnassa pidetään kiinni kasvusta, työpaikoista ja arjen sujuvuudesta….

  • |

    Puolustuskykyä on viisaasti varjeltu

    Julkaistu Seutumajakassa 14.1.2026 Maailmalla tapahtuu nyt paljon, kun suurvallat ovat siirtyneet aiempaa näkyvämpiin ja entistä suoraviivaisempiin toimiin. Aikamme karu tosiasia on, että kansainvälisessä politiikassa voima ratkaisee. Tämä ei palvele Suomea ja muita pieniä maita. Onneksi olemme olleet kaukaa viisaita ja pitäneet yllä puolustuskykyämme 1990–2020-lukujen rauhallisempana ajanjaksona. Samaa viisautta ei kuitenkaan osoitettu kaikkialla Euroopassa. Muualla on…

  • |

    Rahoitus on kasvun tulppa

    Usein kuulee väitettävän, että pankkimaailman lisääntynyt sääntely vaikeuttaa niiden mahdollisuuksia rahoittaa pk-yritysten kasvuhankkeita. Väitteen toisteleminen ei kuitenkaan tee siitä täysin totta. Suomen Pankin varapuheenjohtaja Marja Nykäsen mukaan pankkien sääntely ei ole lisääntynyt merkittävästi vuoden 2008 jälkeen. Jokin onkin pielessä, jos vakavarainen ja kasvuhaluinen pk-yrittäjä ei saa maassamme lainaa pankista. Pankkien kertomuksissa rahoitusongelmia ei esiinny. Kentältä…

  • |

    Raideliikenteen kehittäminen ei saa pysähtyä kaksoisraiteeseen

    Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous pidettiin perjantaina 17.4.2026 Kempeleessä. Kokous käsitteli sääntömääräiset asiat sekä nimesi jäsenet Kokoomuksen puoluevaltuustoon kaudelle 2026-2028. Piirihallitus on myös jo asettanut oululaisen Sebastian Stenforsin ehdokkaaksi kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Puoluevaltuustoon nimettävät jäsenet ja varajäsenet kaudelle 2026-2028 Jäsen: Tiina Heikkinen, Oulu – varajäsen Santtu Mäenpää, OuluJäsen: Tuula Mustonen, Kuusamo – varajäsen Miika Kangaskorte, YlivieskaJäsen: Pekka…

  • Ratkaisuja ylivelkaantumiseen

    Suomen talous kasvaa ja työllisyys on korkeampi kuin 27 vuoteen. Silti on kymmeniä tuhansia ihmisiä ja yrittäjiä, joiden elämää vaikeuttaa ylivelkaantuminen. Vuoden vaihteessa ulosottovelallisia 246 000 ja maksuhäiriömerkintöjä oli noin 380 000 suomalaisella. Ulosottovelallisten määrä on pysynyt jotakuinkin samana, mutta velkojen yhteenlaskettu kokonaissumma on kasvanut. Kasvussa ovat myös maksuhäiriömerkinnät, jotka kasaantuvat yhä useimmin samoille henkilöille. Lähes…

  • |

    Ruoantuottajien asemaa parannetaan

    Julkaistu Seutumajakassa 11.3.2026 Elintarvikemarkkina on Suomessa vinoutunut ja siinä eniten tekevä saa vähiten. Määräävässä asemassa olevat kauppajätit tietävät valtansa ja käyttävät sitä myös edukseen. Vuosikymmenten mittapuulla tällainen asetelma ei palvele Suomea ja suomalaisia, vaan haurastuttaa ruokaturvaamme ja huoltovarmuuttamme. Riskin on jakauduttava tasaisemmin. Siksi vuoden 2023 hallitusneuvotteluissa päätettiin uudistaa elintarvikemarkkinalainsäädäntöä, siis parantaa etenkin ruoantuottajan asemaa. Kokoomusjohtoinen…

  • Sami Pikkuaho jatkaa Oulun Kokoomuksen johdossa

    Oulun Kokoomuksen eli Kokoomuksen Oulun Kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa Oulun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sami Pikkuaho. Pikkuaho on toiminut tehtävässä vuoden 2018 alusta alkaen. Oulun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sami Pikkuaho on valittu jatkamaan Oulun Kokoomuksen puheenjohtajana 9.11.2019 pidetyssä kunnallisjärjestön syyskokouksessa. Kunnallisjärjestön varapuheenjohtajaksi valittiin kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen Kaisu Tuomi. Taloudenhoitajana jatkaa kaupunginvaltuutettu Niilo Heinonen. Muiksi hallituksen…

  • Seinät eivät opeta eivätkä hoida

    Kirjoituksessaan (Kaleva 24.5) kahden superlautakunnan puheenjohtajat Satu Haapanen (vihr) ja Pirjo Sirviö (sdp) ansiokkaasti valottavat hyvinvoinnin, terveyden, varhaiskasvatuksen ja opetuksen nykytilaa kaupungissa. Tästä olen heidän kanssaan samaa mieltä. ”Kaupunginhallitus tuntuu todellakin elävän täysin erilaista arkea kuin kuntalaiset”, sen sijaan on populistinen heitto, jonka voisi jättää normaalisti huomiotta, mutta kirjoittajien asema huomioonottaen olen pakoitettu puolustuksen puheenvuoroon….

  • Suomalaiset ansaitsevat sote 2.0

    Suomalaisessa politiikassa on yksi kestoaihe ylitse muiden ja se on peitonnut monet muut tärkeät aiheet. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on valmisteltu yli 10 vuotta ja jokainen eduskuntaryhmä on ollut työstämässä sen suuntaa. Tänä keväänä on aika saada valmiiksi Sote 2.0 ja vapauttaa resurssit lainsäädännön pohdinnoista kokonaan käytännön suunnitteluun ja toteutukseen, varsinaiseen sote-työhön. Kaikki ovat yhtä…

  • |

    Suomi tarvitsee priorisointia, ei tukikilpailua

    Julkaistu Janne Heikkisen Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa 7.4.2026 Suomi on velkaantunut vaarallisesti jo pitkään, hallituspohjista riippumatta. Kyse ei ole yhdestä päätöksestä tai yhdestä hallituksesta, vaan pidemmästä kehityksestä, jossa menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin. Tämä tarkoittaa yhtä asiaa. Suunta on käännettävä. Ennen kevään 2027 vaaleja puolueilta odotetaan uskottavia ratkaisuja siihen, miten julkista taloutta tasapainotetaan. Seuraavalla vaalikaudella menopuolelta on löydettävä…

Sisällön loppu

Sisällön loppu