Kaiken ei pidä olla kaupan

Kaiken ei pidä olla kaupan

Oulun Lyseon lukio on odottanut vuosikausia perusteellista peruskorjausta. Rakennustekniset, terveydelliset, työsuojelulliset ja toiminnalliset syyt ovat puoltaneet rakennuksen peruskorjausta jo pitkään, mutta poliittisten päättäjien viivytyksen takia hanke ei ole edennyt. Eikä se ole sattumaa. Osa päättäjistä olisi nimittäin valmis lakkauttamaan Lyseon ja myymään sen rakennukset. Lakkautusehdostuksia on tehty lähinnä poliittiselta keskikentältä ja vasemmalta laidalta. Toivottavasti kyse…

Kaikille hyvä Oulu tehdään yhdessä

Kokoomuksen päätavoite on saada Oulun taloustilanne korjattua rakenteellisilla uudistuksilla ja velkaantuminen loppumaan, koska vain vakaa taloustilanne varmistaa sen, että Oulussa on elämisen edellytyksiä myös tuleville sukupolville. Oulu on kokenut viime vuosina valtavia muutoksia. Kuntaliitos viiden kunnan kesken eli uuden Oulun syntyminen vuoden 2013 alussa ja IT-alan massairtisanomiset ovat tuoneet haasteita niin päättäjille kuin virkamiehillekin. Oulun…

Kaikkea kivaa kaikille

Kustannuksista välittämättä Kello lähenee keskiyötä ja takana on pitkä kaupunginvaltuuston talousarviokokous. Taustaa lyhyesti: kaupunginhallituksen jäsenenä istuimme 22 tuntia, minä aikana eri ryhmät tekivät parhaansa saadakseen muutoksia kaupunginjohtajan versioon 1.0 Omana kantanani ilmoitan, että se on edelleen liian löysä. Joudumme ottamaan 90M€ velkaa tulevana vuonna. (Aivan kuten kauhuskenaariossani ennen vaaleja ennustin.) Nyt muutamaa viikkoa myöhemmin on…

KAISMO: Ajanpeluu ei auta, tarvitaan päätöksiä

Talousarviota koskeva valtuustoaloitteeni käsiteltiin kaupunginhallituksessa 3.10.2016. Aloitteessani vaadin, että kaupungin tuloista ja kuluista vastuulliset johtajat tasapainottaisivat yksiköittensä tulot ja kulut siten, että vuoden 2017 talousarvio saataisiin tasapainoon ja velkaantuminen katkeamaan. Perustelin aloitettani 17.5.2016 esitetyillä luvuilla, jotka paljastavat karusti totuuden siitä, kuinka pahasti kaupunki elää yli varojen. Lukujen pitäisi avata pahiten umpeen muurautuneetkin silmät. Käytin perusteena…

KAISMO: Realismia Oulun ratikkakeskusteluun

Kaleva uutisoi 11.5.2016 Oulun rakennuslaitakunnan puheenjohtaja, vihreiden kaupunginvaltuutetun Latekoe Lawson Hellun visiosta tutkia ratikkalinjan rakentamista keskustasta lentoasemalle. Lawson Hellu pohtii Kalevassa hankkeen rahoitukseen uutta mallia, jossa yksityiset yrittäjät otettaisiin mukaan rahoittajiksi. Yksityisten sijoittajien osuudeksi Lawson Hellu kaavailee 80 % osuutta hankkeen kustannuksista. Lawson Hellu uskoo, että hankkeeseen rahansa kiinni laittaneet saisivat sijoittamansa pääoman takaisin kertyneiden…

KAISMO: Sopimus on aina riitaa parempi

Suomalainen yhteiskunta on aina rakentunut työlle ja mahdollisuudelle tehdä sitä. Hyvinvointi on syntynyt ja kasvanut yrittämällä ja tekemällä. Samalla on ollut mahdollista rahoittaa laadukkaat julkiset palvelut ja sosiaalinen turvaverkko sitä eri elämäntilanteissa mahdollisesti kaipaaville. Maailmantalouden muutokset ovat kuitenkin tosiasia myös meillä, ja niiden aiheuttamat haasteet pitää kohdata ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Näiden meistä riippumattomien muutosten lisäksi…

Kansanedustajat Heikkinen ja Talvitie: Hallituksen varattava suunnittelumääräraha Pääradalle Ouluun asti

Kokoomus julkaisi tiistaina 19.11. pitämässään tiedotustilaisuudessa eduskunnan pikkuparlamentissa oman vaihtoehtobudjettinsa. Eduskuntaryhmä esittää kunnianhimoisten koko maan kattavien raidehankkeiden aloittamista mahdollisimman nopeasti. Kokoomus ohjaisi valtion omaisuutta kaikkiaan 3 miljardia euroa liikennehankkeisiin, joista valtaosa kohdistuu raidehankeyhtiöiden pääomittamiseen sekä raidehankkeiden toteuttamiseen. Osana kokonaisuutta Kokoomus kannattaa 8 miljoonan euron suunnittelumäärärahan lisäämistä Pääradan nopeiden raideyhteyksien suunnittelulle Ouluun ja aina Tornioon asti….

Kati Jurkko siirtyy Kokoomukseen

Kati Jurkko siirtyy Kokoomukseen

TIEDOTE 17.2.2020 Kati Jurkko siirtyy Kokoomukseen Oululainen yrittäjä Kati Jurkko (43) siirtyy Kokoomukseen. Aiemmin Jurkko on toiminut useissa luottamustehtävissä sekä ehdokkaana vaaleissa SDP:n listalla. Jurkko toimii tällä hetkellä Oulun kaupunginvaltuustossa varavaltuutettuna sekä kaupunginhallituksen varajäsenenä. Koulutukseltaan Jurkko on medianomi ja hän on toiminut pitkään toimittajana eri medioissa. Jurkon mukaan Kokoomuksen kautta on mahdollista toimia tehokkaimmin niiden…

Katse työllisyyteen, osaamiseen ja perheisiin

Katse työllisyyteen, osaamiseen ja perheisiin

Suomessa on laaja yhteisymmärrys siitä, että työllisyyden on tärkeä nousta pohjoismaiselle tasolle 75 prosenttiin. Vain sitä kautta pystymme kestävästi rahoittaa laadukkaat julkiset palvelut, ylläpitämään hyvinvointiyhteiskuntamme, kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Mari-Leena Talvitie muistuttaa. Eduskuntasyksyn aikana kokoomus on esittänyt useita työllisyyttä lisääviä toimia. Esimerkeiksi Talvitie nostaa tasa-arvoa ja työelämän joustoja mahdollistava perhevapaauudistuksen, varhaiskasvatusmaksujen alentamisen, kannustinloukkujen purkamisen, ulosoton suojaosuuden kortottamisen ja…

Katseet kunnissa hyvinvointia ja terveyttä edistäviin tekoihin vauvasta vaariin

Katseet kunnissa hyvinvointia ja terveyttä edistäviin tekoihin vauvasta vaariin Kuntalain ensimmäisen pykälän mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja tiistaina 24.11 julkaistu kansallinen TULE-ohjelma vuosille 2020-2025 vahvistaa entisestään näkemystä tämän erittäin tärkeän tehtävän merkityksestä. Vaikka valmisteilla oleva sote-uudistus muuttaisikin toteutuessaan kuntien roolia ja tehtäviä merkittävästi, jäisi edelleen kunnan tehtäväksi kuntalaisten hyvinvoinnin edellytysten luominen. Ennaltaehkäiseviin…

Sisällön loppu

Sisällön loppu