KAISMO: Sopimus on aina riitaa parempi
Suomalainen yhteiskunta on aina rakentunut työlle ja mahdollisuudelle tehdä sitä. Hyvinvointi on syntynyt ja kasvanut yrittämällä ja tekemällä. Samalla on ollut mahdollista rahoittaa laadukkaat julkiset palvelut ja sosiaalinen turvaverkko sitä eri elämäntilanteissa mahdollisesti kaipaaville. Maailmantalouden muutokset ovat kuitenkin tosiasia myös meillä, ja niiden aiheuttamat haasteet pitää kohdata ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Näiden meistä riippumattomien muutosten lisäksi ikärakenne aiheuttaa haasteita.
Työmarkkinoiden ja yhteiskunnan kannalta sopu on parempi kuin riita ja keskinäinen kilpailu. Kieltämällä muutostarve ja käpertymällä sisäänpäin ei voiteta mitään. Silloin asiat vain ajautuvat huonompaan suuntaan ja sama kierre jatkuu. Nyt vastuuta kannetaan kolmikantaisesti ja jokaisen osapuolen on syytä pohtia kokonaisuutta tulevaisuuden näkökulmasta. Miten nyt tehtävät ratkaisut vaikuttavat työllisyyteen ja hyvinvointiin viiden tai kymmenen vuoden säteellä?
Työmarkkinajärjestöt käyvät oman keskustelunsa ja tekevät omat ratkaisunsa, joilla edistävät työpaikkojen syntymistä. Tällöin hallitus pystyy tekemään esimerkiksi veronkevennyksiä, mikä sekin edistää työllisyyttä. Lisäleikkaukset ja säästöt eivät varmasti ole kenenkään työkalupakissa päällimmäisenä jos muita keinoja löydetään. Uskon että myös suomalaiset pohtivat asiaa samoilla linjoilla ja sopimisen perinteellä on runsaslukuinen kannattajakunta. Toivotaan että sille löytyy tarpeeksi kannatusta myös työmarkkinapöydissä.
Tomi Kaismo