Matti Honkala: Olennaista on hoitoon pääsy!

Matti Honkala: Olennaista on hoitoon pääsy!

Jo vuosikymmenet niin työntekijät kuin terveyspalveluita tarvitsevat kansalaisemme ovat tienneet, että systeemissä on vikaa. Apua ei saa silloin kun avun tarpeen huomaa. Tätä perusongelmaa on yritetty ratkaista vuodesta 1995 loputtomalla määrällä projekteja ja samalla uskottu tietotekniikan olevan suuri avain ongelmavyyhteen. Viimeisin neljäntoista vuoden ponnistus oli vastikään kaatunut Sote-uudistukseksi sanottu jättiläishanke. Kaikille meille terveysalalla työmme tehneille…

Matti Matinheikki Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Matti Matinheikki Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on vahvistanut keväällä 2023 käytäviin eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi Matti Matinheikin Oulusta. Diplomi-insinööri Matinheikki toimii tällä hetkellä Oulun autokuljetuksen toimitusjohtajana. Aiemmin Matinheikki on toiminut merkittävissä tehtävissä kunnallisena viranhaltijana muun muassa Oulun apulaiskaupunginjohtajana. Luottamustehtävissä Matinheikki toimii muun muassa Oulussa kaupunginhallituksen jäsenenä sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuutettuna. Omia lähtökohtiaan ehdokkuuteen Matinheikki pohtii seuraavasti. ”Olen ehdokas, jolla on…

Mielipide: Tehdään yhdessä mahdottomasta mahdollinen

Mielipide: Tehdään yhdessä mahdottomasta mahdollinen

Aluevaaleissa valitut valtuutetut ovat aloittaneet työnsä. Vastuu sote-uudistuksen toteuttamisen johtamisesta siirtyy jo maaliskuussa, jolloin valtuusto kokoontuu linjaamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisen suurista linjoista, strategiasta, organisaatiosta, hallintosäännöstä ja johtamismallista. Aluevaltuustolla on vajaa vuosi aikaa rakentaa alueellinen organisaatio ja toimintamallit sekä antaa palvelulupaukset, joilla se on valmis ottamaan vastuun palveluiden järjestämisestä vuoden 2023 alusta. Kuntien…

Mielipide: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Mielipide: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Puolustusministeri Häkämies totesi syksyllä 2007 Washingtonissa pitämässään puheessa Suomen turvallisuuspoliittiseksi haasteeksi ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” ja ennakoi raadollisen voimapolitiikan paluuta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoittaa, että puheella oli katetta. Muutin 90-luvulla New Yorkiin, jossa työskentelin YK:n päämajan aseriisuntaosastolla. YK:ssa suurvaltasuhteiden viileneminen alkoi näkyä vuosituhannen vaihteessa. Välien viilenemiseen vaikuttivat mm. sodat Kosovossa ja Irakissa sekä asevalvonnassa USA:n vetäytyminen…

Mikko Korkeakoski: Ilmastotalkoot realismin kautta

Mikko Korkeakoski: Ilmastotalkoot realismin kautta

Ilmastonmuutos on tosiasia ja sen eteen on kaikkien syytä tehdä toimia, jotta saamme ilmaston lämpenemistä hillittyä. Suomen osalta olemme tässä asiassa menossa hyvässä vauhdissa oikeaan suuntaan ja olemme yksi niistä harvoista maista, jotka ovat päästöjään pystyneet jo vähentämään. Keskusteluissa onkin syytä muistaa, Suomen osuus päästöistä on globaalisti mitattuna promillen luokkaa, joten päästöihin vaikuttamisen tulee tapahtua…

Mikko Korkeakoski: Liikenneväylät tärkeitä maakuntamme kehittymiselle ja elinkeinoelämälle

Kantatiet 86 ja 63 tulisi yhdistää yhdeksi valtatieksi. Kyseisten kantateiden kautta kulkeva reitti on ollut liikennemääriltään kasvava niin henkilöliikenteen kuin raskaan liikenteen osalta. Tämä esille nostamani ajatus sai tänä syksynä tuulta alleen, kun asiaan tartuttiin reippaalla otteella eri foorumeissa ja Ylivieskan aloitteesta kunnat teiden varsilla lähtivät yhdessä ajamaan asiaa eteenpäin. Harmillisesti kantateiden yhdistämisprojekti ei ehtinyt…

Mikko Korkeakoski: Miksi vastuullinen talouspolitiikka jää huomiotta?

Mikko Korkeakoski: Miksi vastuullinen talouspolitiikka jää huomiotta?

Vaalikevät tuppaa olemaan löyhien lupausten aikaa, mutta vain harvalla puolueella on uskottava resepti lupaustensa toteuttamiseen, jos sellaista on laisinkaan. Nyt huudetaan kilpaa siitä, kuka ottaa tulevaisuudessa vastuun ilmastosta, lapsista, vanhuksista ja niin edelleen. Tässä huutokaupassa huomiotta jää vastuunottaminen taloudesta. Nimittäin vain vastuullisella valtion taloudenpidolla meillä on tosiasiassa mahdollisuus ottaa vastuuta kaikesta muusta myös pidemmällä tähtäimellä….

Mikko Korkeakoski: Milloin on aika panostaa poliisin resursseihin?

Poliisiorganisaatio on ollut pitkään niukan rahoituskehyksen ja säästötavoitteiden kohteena. Menneiden vuosien hallintorakenteen uudistuksissa muun muassa vähennettiin valtakunnallisia yksiköitä ja poliisiasemien määrää. Uudistusten tavoitteena oli kustannusten karsiminen, jolla turvattaisiin peruspoliisitoiminnan resurssit hyvällä tasolla. Toimista huolimatta tällä vuosikymmenellä poliisien määrä on tippunut lähes 8 000:sta liki 7 000:een. Samalla kuitenkin vuosittaiset tehtävämäärät sekä täysin uudenlaiset tehtävät ovat lisääntyneet. Turvallisuusympäristönkin…

Mikko Korkeakoski: Tarvitsemme ihmislähtöistä vanhustenhoitoa

Mikko Korkeakoski: Tarvitsemme ihmislähtöistä vanhustenhoitoa

Vanhustenhoito on noussut kuluneella viikolla otsikoihin niissä tapahtuneiden laiminlyöntien johdosta. Ja syystäkin, sillä jokainen vanhus on kantanut kortensa kekoon tämän yhteiskunnan hyväksi ja ovat siksi oikeutettuja laadukkaaseen hoitoon kun sitä tarvitsevat. Laiminlyöntejä ja puutteita tapahtuu niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. On syytä kuitenkin muistaa, että valtaosassa hoitopaikoista hoidon laatu on hyvällä tasolla ja siitä kuuluu…

Mikko Korkeakoski: Turvallisuus luo tulevaisuutta

Mikko Korkeakoski: Turvallisuus luo tulevaisuutta

Poliisien määrä on nousut keskusteluihin suuresti viime aikoina. Erityisesti vaalien alla onkin erinomainen aika arvokeskusteluille. Kuinka paljon arvotamme turvallisuutta ja poliiseja sen ylläpitäjinä? Kokoomukselle turvallisuus on jokaisen perusoikeus. Siksi sekä poliisin, syyttäjän että tuomioistuinten voimavarojen on oltava riittävät rikosten tutkimiseksi ja laillisen järjestyksen turvaamiseksi kaikkialla maassa. Tehdyt lisäykset esimerkiksi netti- ja lähipoliisitoimintaan ovat auttaneet tilannetta….

Sisällön loppu

Sisällön loppu