Pauliina Valkovirta

Pauliina Valkovirta: Osaavat ja jaksavat terveydenhuollon ammattilaiset keskeisiä laadukkaan hoidon takaamiseksi

Väestömme ikääntyessä hoidon ja hoivan tarve kasvaa jatkuvasti. Samaan aikaan esimerkiksi entistä useampi sairaanhoitaja vaihtaa alaa työtyytymättömyyden takia. Alan vaihtamisen lisäksi noin 60000 sairaanhoitajaa eläköityy lähivuosina. Suomalaista terveydenhoitoa uhkaava pula ammattitaitoisista osaajista on jo nyt todellinen. Pidän tärkeänä, että alan koulutuksen laatu on saatava kuntoon. Koulutuksen rakenteita ja sisältöjä on tarkasteltava kriittisesti, alan osaavia ammattilaisia…

Juha Hänninen: Yrittäjyys ja työllisyys ovat hyvinvointimme perusta

Pohjois-Suomen yritysten liiketoiminnan vahva kasvu ja lisääntyneet investoinnit ovat tuoneet valoa alueemme tulevaisuuteen. Työllisyys on parantunut ja avoimia työpaikkoja on paljon. Hallituksen erosta huolimatta on maassamme tapahtunut paljon hyviä asioita, talouden tunnusluvuin, 140 000 työpaikkaa lisää, valtaosa pysyviä ja kokopäiväisiä. Kestävyysvajetta on korjattu tuntuvasti, vaikka kaikki tärkeät hankkeet eivät maaliin saakka edenneetkään. Lue lisää. Teksti…

Mari-Leena Talvitie: Tiedustelu päivitetään Euroopan tasolle

Mari-Leena Talvitie: Tiedustelu päivitetään Euroopan tasolle

Kansanedustajan mukaan eduskunnan hyväksymä uudistus vahvistaa viranomaisten toimintaedellytyksiä. Kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie pitää tiedustelulakien uudistusta merkittävänä parannuksena Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Lakipaketti hyväksyttiin maanantaina toisessa eduskuntakäsittelyssä yksimielisesti. Talvitien mukaan muutos tarkoittaa, että kansallisesta turvallisuudesta huolehtivien viranomaisten toimivaltuuksia tehostetaan muiden Euroopan maiden tasolle. Lue lisää tästä. Juttu on julkaistu Verkkouutisissa 11.3.2019.

Sofia Ervasti: Vanhustenhoito myrskyn silmässä!

Sofia Ervasti: Vanhustenhoito myrskyn silmässä!

Viime aikoina ilmi tulleet epäkohdat vanhustenhoivassa ovat koskeneet enimmäkseen hoitajamitoitusta ja lääkehoidon epäselvyyksiä. Nämä tapaukset ovat kirvoittaneet useat politiikan vaikuttajat etsimään ongelmaan liian yksioikoista ratkaisua. On vaadittu hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin siten, että mitoitus olisi vähintään 0.7 hoitajaa hoidettavaa kohti. Ongelma on kuitenkin huomattavasti laajempi, eikä ratkaisu löydy kirjaamalla lakiin 0.7 tai syyllisiä etsimällä. Toimiva ratkaisu…

Janne Heikkinen: Perustulo on haihattelua

Janne Heikkinen: Perustulo on haihattelua

Kuluneena keväänä eduskuntavaaliehdokkaat ovat täyttäneet toistakymmentä vaalikonetta, joissa liki kaikissa kysytään kantaa perustulojärjestelmän käyttöönottoon. Yhteistä näissä on se, että kysymyksessä esitettyä perustulomallia ei ole avattu laisinkaan. Yleistasolla kulkeva keskustelu perustulon puolesta tai vastaan on niin kauan hedelmätöntä, kunnes sitä tarkastellaan käytännön tasolla. Historian saatossa ehdotettuja perustulojärjestelmiä on olemassa niin paljon, että osa niistä on äärimmäisen…

Jarmo Husso: Nämäkin ovat talousvaalit

On aivan sama puhummeko ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta tai vanhusten hoivasta, kysymys on aina loppujen lopuksi rahasta. Tiedän, ettei kukaan halua huolestua seuraavista tosiasioista, mutta tänä vuonna velkaa otetaan lisää lähes kaksi miljardia euroa ja elämme yli varojemme myös nousukaudella vaikka kokonaisveroasteemme (42,3%) on maailman ankarimpia. Mikään ei tunnu riittävän. Millään ei ole mitään väliä. SDP:n Antti…

Jarmo Husso: Maahanmuuton kotouttamisen sudenkuopat

Osa meistä muistaa Vietnamin venepakolaiset tai Chilen sotilasjunttaa paenneet. Silloinkin käytiin samanlaista keskustelua siitä, kuinka meidän sosiaaliturvan piiriin tulee toimettomia ”ulkomaalaisia”. Vaan kuinka kävi? Molemmat ryhmät ovat kotoutuneet ja ahkeroineet Suomessa itselleen aseman, jossa heidän ei tarvitse olla minkäänlaisen arvostelun kohteena. On siis todistettu, että kotoutuminen toimii niille, jotka eivät sitä olisi muutenkaan tarvinneet. He…

Liikenteen päästöjä vähennettävä kaupunkiseuduilla

Liikenteen päästöjä vähennettävä kaupunkiseuduilla

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii merkittäviä päästövähennyksiä. Tämän allekirjoittaa jo lähes jokainen suomalainen. On päivänselvää, että mikään päästöjä tuottava sektori ei voi jatkaa nykyisellään. Myös viime päivinä puhuttaneen liikenteen on osallistuttava ilmastotalkoisiin, sillä se tuottaa noin neljänneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Henkilöautoliikenteen osuus kotimaan liikenteen päästöistä on noin 50-55 %. Valtioneuvoston energia- ja ilmastostrategiassa todetaan, että liikenteen nykyinen energiantarve…

Jarmo Husso: Kiitos Esperi Care, Attendo ja muut.

Jarmo Husso: Kiitos Esperi Care, Attendo ja muut.

Onnittelen erityisesti yrityksienne ylintä johtoa. Olette tahdonvastaisesti kahdessa viikossa saaneet niin paljon hyvää suomalaiseen vanhustenhoitoon, ettei vuosienkaan kiivas poliittinen keskustelu siihen olisi yltänyt. Olen vuosikymmenien aikana kouluttanut markkinoinnin saloihin satoja PK-sektorin yrittäjiä ja eräässä osiossa julistan julmasti: Jos tuote on ihan onneton, sitä ei kannata hirveästi markkinoida. Tästä tosiseikasta huolimatta onnistuitte myymään tuotteenne kaupunkien ja…

Pauliina Valkovirta: Metsissämme ja oppilaitoksissamme kasvaa tulevaisuutta

Vajaa kaksi viikkoa sitten lähdin neljän jälkeen kotoa ajatuksena mennä hiihtämään Korkattiin. Päästyäni Aakonmajan parkkipaikalle totesin, etteivät valot palaneet ladulla ja otsalamppukin oli jäänyt lipaston laatikkoon. Talven pimein selkä oli onneksi jo taittunut, joten päätin toteuttaa keinovalon puutteesta huolimatta suunnitellun hiihtolenkkini Korkatin laduilla. Pelkäsin nimittäin laiskuuden pienessä lumisateessa iskevän, mikäli suuntaisin takaisin lämpimään autoon ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu