Perjantaina julkaistun väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä on vähentynyt Suomessa 2010-luvun aikana yli 100 000 henkilöllä. Ennusteen mukaan työikäisen väestön odotetaan vähenevän vuoteen 2030 mennessä 57 000 henkilöllä nykyisestä.
Kokoomus pidentäisi Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneiden työtä etsivien tai yritystä perustamassa olevien kansainvälisten opiskelijoiden oleskelulupaa yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden oleskeluluvan pidentäminen olisi yksi osa kokonaisuutta, joilla kannustettaisiin Suomessa jo olevia kansainvälisiä osaajia asettumaan Suomeen.
– Kahden vuoden oleskelulupa avaisi polkuja työllistymiseen ja yrityksen perustamiseen. Se toivottavasti kannustaisi vastavalmistuneita kansainvälisiä opiskelijoita rakentamaan tulevaisuuttaan Suomessa, Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie toteaa puolueen tiedotteessa.
Väestöennusteen mukaan työikäisten, 15–64-vuotiaiden, osuus väestöstä pienenee nykyisestä 62 prosentista 60 prosenttiin vuoteen 2030 ja 58 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.
– Suomen kestävää kasvua uhkaa pula veronmaksajista. Jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamme ja sen palvelut toimivat, tarvitsemme lisää työikäisiä ihmisiä Suomeen. Kansainvälisillä opiskelijoilla, jotka ovat suorittaneet Suomessa korkeakoulututkinnon, on valmiina verkostoja, monipuolista kielitaitoa ja ymmärrystä yhteiskunnastamme – jopa kykyä sopeutua jatkuvaan valoon kesäisin tai pimeyteen talvisin. On kaikkien etu, että yhteiskuntana kutsumme heitä rakentamaan tulevaisuutta Suomessa, Talvitie toteaa.
Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneet kansainväliset opiskelijat voivat hakea uutta oleskelulupaa työnteon perusteella löydettyään työpaikan tai työnhakua varten, jos työpaikkaa ei vielä ole. Oleskelulupa työnhakua tai yritystoiminnan perustamista varten myönnetään yhden kerran enintään yhdeksi vuodeksi.
– Samassa yhteydessä oleskeluluvan pidentämisen kanssa olisi hyvä tarkastella toimeentuloedellytyksiä. Jos niitä ei vaadittaisi olevan tilillä suoraan kahdeksi vuodeksi, ne eivät olisi kohtuuton este töiden hakemiselle tai yrityksen perustamiselle Suomessa, Mari-Leena Talvitie painottaa.
Kirjoitus on julkaistu
18.11.2018