Sami Pikkuaho Oulun kokoomuksen johtoon

Kokoomuksen Oulun kunnallisjärjestö piti syyskokouksensa 29.11.2018. Syyskokouksessa päätettiin henkilövalinnoista vuoden 2019 osalta: Puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Sami Pikkuaho, varapuheenjohtajaksi Anna-Liisa Lämsä ja taloudenhoitajaksi Niilo Heinonen.

Hallituksen jäseniksi valittiin Aimo Sutinen, Henna Perätalo, Anna Rounaja, Jarkko Ruottinen, Harri Kuoppamaa, Sirkka-Liisa Myllylä, Antti Haapalainen ja Tero Väyrynen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Antti-Pekka Poutiainen, Irene Oukka, Kaisu Tuomi ja Riku Kortejärvi.

Kokoomus tavoittelee Oulussa suurimman puolueen paikkaa

Kokoomuksen tavoite on nousta Oulun suurimmaksi puolueeksi” linjasi tuore puheenjohtaja Pikkuaho tulevaa toimintaa. ”Meillä on aktiivisesti toimiva järjestöväki ja erityisesti nuoret toimivat innostavalla tavalla. Uusia jäseniä on saatu mukavasti. Esimerkiksi Oulun kokoomuksen nuoret palkittiin vuoden paikallisyhdistyksenä kokoomusnuorten liittokokouksessa viime viikonloppuna. ” Pikkuaho toteaa.

Haluamme myös selkeyttää viestintäämme, niin, että kokoomuksen toteuttama asioiden hoitaminen saavuttaisi paremmin kaikenikäiset ihmiset arjen keskellä”, Sami Pikkuaho sanoo.

Lisätietoja:

Sami Pikkuaho
p. 0400 796 889

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *