Stubb: Talouden suunta kääntyy vain työllä

  Valtiovarainministeri Alexander Stubb korosti Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa, että hallitusohjelmassa sovitut työllisyyttä ja kasvua edistävät uudistukset on vietävä määrätietoisesti eteenpäin.   Hallitusohjelmassa on sovittu muun muassa kannustinloukkujen purkamisesta, elinkeinoelämää kuristavan sääntelyn purkamisesta, työn verotuksen keventämisestä, ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamisesta ja paikallisen sopimisen lisäämisestä.   ”Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut kyetään turvaamaan ainoastaan työllä. Hallitusohjelmassa sovitut säästöt on tehtävä, jotta…

Suomalainen maatila –kohta kartoista kadonnut kummajainen

Useimmat kokevat arvostavansa kotimaista ruokaa, jota pidetään puhtaana, turvallisena ja terveellisenä vaihtoehtona. Valitettavasti tämä ei aina näy maatilayrittäjien arjessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomalaisten maatilojen määrä vähenee vuosi vuodelta noin 2-3 prosentin vauhdilla. Vuonna 2018 maatiloja oli Suomessa kaikkiaan noin 45000 ja ennusteiden mukaan niitä on vuonna 2025 jäljellä enää vähän reilu 37000. Maasta voi siis vajaassa…

Sisällön loppu

Sisällön loppu