Janne Heikkinen: Perustulo on haihattelua
Kuluneena keväänä eduskuntavaaliehdokkaat ovat täyttäneet toistakymmentä vaalikonetta, joissa liki kaikissa kysytään kantaa perustulojärjestelmän käyttöönottoon. Yhteistä näissä on se, että kysymyksessä esitettyä perustulomallia ei ole avattu laisinkaan.
Yleistasolla kulkeva keskustelu perustulon puolesta tai vastaan on niin kauan hedelmätöntä, kunnes sitä tarkastellaan käytännön tasolla. Historian saatossa ehdotettuja perustulojärjestelmiä on olemassa niin paljon, että osa niistä on äärimmäisen kaukana toisistaan ja sisältävät useita keskinäisiä ristiriitoja.
Tästä syystä on mahdollista, että Björn Wahlroos ja Li Andersson kannattavat molemmat perustuloa. Ainoana erona on, että toinen uskoo sen laskevan palkkoja ja toinen uskoo sen mahdollistavan isommat palkat.
Yhteistä kaikille esitetyille perustulomalleille on se, että niissä yleensä pyritään takaamaan kaikille kansalaisille toimeentulo ilman mitään ehtoja. Ajatus on toki kaunis ja toimii paperilla, mutta tosielämässä se ei ole taloudellisesti tai moraalisesti kestävä. Yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi toimia siten, että joutenolo olisi työntekoa kannattavampaa.
On vaarallista, että kansalaisten äänestyspäätöstä johdatellaan harhaan ilman selkeitä talousvaikutuksia. Esimerkiksi Sipilän hallituksen kokeilema perustulojärjestelmä maksaisi käyttöönotettaessa jopa 11 miljardia euroa. Olisi rehellisempää kysyä, että kannattaako äänestäjä tai ehdokas anteliaan perustulojärjestelmän käyttöönottoa, jos se samalla kiristää verotusta kaikissa tuloluokissa huomattavasti.
Ilman merkittävää verotaakan kasvua ei voida toteuttaa puhdasta perustulojärjestelmää, jonka varassa olisi mahdollista elää inhimillistä elämää. Osittain tästä syystä kansalaisten ja taloustieteilijöiden enemmistö kannattaa mielummin mallia, jossa on edes jonkinlaiseen vastikkeellisuuteen velvoittava mekanismi.
Mielestäni on perusteltua vaatia, että myös tulevaisuuden Suomessa työikäinen ja -kykyinen ihminen tekee sosiaaliturvan vastineeksi jotain yhteiskunnalle tai yhteisölle hyödyllistä toimintaa. Ihmisillä tulee olla vapauksien lisäksi myös vastuita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei työhön kykenevällä tule olla mahdollisuutta elää pelkästään naapurin työnteon varassa.