Tuleeko sotesta valmista?

Hallitus jätti joulukuun alussa sote-esityksensä eduskunnan käsittelyyn. Onko syytä uskoa että jo lähes 20 vuoden ajan valmistellusta työstä tulisi jo valmista, eivätkä uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena olleet terveydenhuollon palvelujen saatavuuden parantaminen ja kustannussäästöt olisi unohtunut pitkän matkan varrelle?

Juhlapuheissa sanotaan että sote-palveluja tarvitsevan pitäisi pystyä asioimaan sujuvasti ja ilman turhia raja-aitoja perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa ja myös sosiaalityön asiakkaana. Potilaan näkökulmasta oleellista on toiminnan laatu ja vaikuttavuus, se että asia saadaan hoidetuksi. Todellisuudessa poliitikkojen uudistustöissä ihmisten tarpeita suuremmaksi näyttää kasvaneen omien poliittisten intressien pohjalta synnytettävä palvelujen järjestämismalli. Sipilän hallituksen valmistelussa keskeisenä ollut potilaan valinnanvapaus on nyt jäämässä taka-alalle, koska esityksessä palvelut ohjataan lainsäädännöllä pääosin julkisen sektorin omaksi toiminnaksi ja hyvinvointialueiden yhteistyötä yksityisen sektorin palveluntuottajien kanssa rajoitetaan. Käytännön seurauksena on se, että samalla vähennetään monilla paikkakunnilla myös mahdollisuuksia järjestää laadukkaat, saavutettavat ja kustannustehokkaat palvelut. Järkevää olisi ollut kannustaa alueita itse hakemaan oman alueensa asukkaiden tarpeita parhaiten vastaavat tavat palvelutuotannon järjestämiseksi ilman ideologisia rasitteita.

Nykyisen hallituksen sote-valmistelussa on myös luovuttu tavoitteesta saada säästöjä, tavoite on laimentunut kustannusten kasvun hillinnäksi. Tähän asti kuntien ongelma terveydenhuollon järjestäjinä on ollut se, että ne ovat toimineet erikoissairaanhoidon tahdottomina maksuautomaatteina ilman todellisia mahdollisuuksia ohjata potilaan hoitopolkuja ja toteuttaa omistajaohjausta. Nyt muodostuvilla hyvinvointialueilla on kokonsa puolesta paremmat mahdollisuudet palveluintegraatioon, mutta iso kysymys on edelleen se miten hyvinvointialueet ja kunnat rahoittavat jatkossa velvoitteidensa mukaiset toimintansa. Alkuvaiheessa rahoitus alueille tulee tarvevakioidusti valtiolta, mutta tarvekertoimien kriteerit ovat edelleen kiistanalaiset. Ne mittaavat tarvetta mutta eivät vaikuttavuutta ja alueellisten erojen aiheuttamaa eripuraa on jo syntynyt. Uusia verojakin on tulossa, koska hallitus linjasi jo alueveron käyttöön ottamisen. Vaikka veroa tulisi kantaa vain sen verran minkä järkevä palvelutuotanto tarvitsee, kuntien ja hyvinvointialueiden palvelujen ja verotuksen välisen integraation ja uusien verotusoikeuksien myötä on suuri riski siihen että kokonaisveroaste nousee. Uusi hyvinvointialue on myös omiaan luomaan uutta byrokraattista puuhastelua ja sitä kautta myös lisäkustannuksia ja lisää veronkantoa.

Ennen eduskuntakäsittelyä sote-uudistuksesta järjestettiin lausuntokierros. Lausunnoista osa otettiin huomioon, suurta osaa ei. Yksi lausuntokierroksen positiivinen vaikutus oli se, että valtion ohjaus näyttäisi jäävän ylemmälle tasolle kuin alkuperäisissä luonnoksissa hahmoteltiin. On järkevää että valtio ohjaa ja valvoo vain sen verran että kansalaisilla on asuinalueesta riippumatta pääsy tarpeellisiin sote-palveluihin, mutta toteuttamistavoissa alueelliset toimijat ovat paikallistuntemuksensa myötä varmasti tehokkaampia, nopeampia ja joustavampia. Valtiovallan tulisi sallia hyvinvointialueille myös sujuva alihankintojen käyttö, mikäli kansalaisten tarpeet niitä vaativat.

Juha Hänninen

Kirjoittaja on Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Teksti on julkaistu Forum24-lehdessä 28.4.2021