Piirikokous valitsi uuden luottamushenkilöjohdon ja otti kantaa raideyhteyksiin
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus piti sääntömääräisen syyskokouksensa lauantaina 13.10.2018 Oulussa. Kokous käsitteli sääntömääräisten asioiden lisäksi kevään 2019 eduskuntavaaleja asettaen listalle 5 uutta ehdokasta. Lisäksi piirikokous päätti solmia eduskuntavaaleissa vaaliliiton Oulun vaalipiirissä RKP:n kanssa.
Piirikokous kiinnitti huomiota pääradan liikennöintiedellytysten parantamisen merkitykseen. Oulun rautatieaseman matkustajamäärät ovat nousseet jo miljoonaluokkaan samalle tasolle lentoaseman kanssa. Tällä hetkellä pohdinnassa olevat merkittävät investointikohteet suuntautuvat Helsingistä joko pohjoiseen Tampereen suuntaan tai länteen Turkuun. Piirikokous haluaa omalta osaltaan edistää periaatepäätöstä pääradan parantamisesta pohjoiseen suuntaan Tampereelta Seinäjoen ja Ylivieskan kautta Ouluun. Samalla piirikokous toivoo tarkkaa harkintaa ratayhteyden suunnitteluun. Pelkkä nopeus ei itsessään ole välttämättä parannus, jos se luo maantieyhteyksille uusia ruuhkia ja vaikeuttaa ratayhteyksien käyttämistä karsimalla pysäkit pois. ”Esimerkiksi Ylivieskan pysäkki on eräs keskeinen solmukohta, jota käyttää merkittävä osa maakunnan eteläisen osan matkustajista. Järkevän saavutettavuuden on oltava myös jatkossa junayhteyksissä keskeinen tekijä” toteaa piirihallituksen jäsen Mikko Korkeakoski.
Henkilövalinnat 2019
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus
- Puheenjohtaja, Tomi Kaismo (Oulu)
- Varapuheenjohtaja, Pekka Simonen (Oulu)
- Varapuheenjohtaja, Pauliina Valkovirta (Haapavesi)
- Taloudenhoitaja, Jorma Kivelä (Oulu)
Hallituksen jäsenet
- Bastman, Pirjo (Oulu)
- Fröjdholm, Henri (Oulu)
- Gallen, Tiina (Kempele)
- Karhu, Timo (Oulu)
- Korkeakoski, Mikko (Ylivieska)
- Lehtosaari, Aurora (Oulu)
- Mustonen, Tuula (Kuusamo)
- Tuomi, Kaisu (Oulu)
Hallituksen varajäsenet
- Leivo, Anu (Kempele)
- Perätalo, Henna (Oulu)
- Saari, Hanna (Kalajoki)
- Sutinen, Aimo (Oulu)