Palatsivallankaappaus Oulun valtuustossa
Uusi kaupunginvaltuusto ei ole edes vuoden ikäinen ja sen toimeenpanokyky tärkeissä asioissa on huonoksi havaittu. Kaupunginhallituksen vasemmistojäsenet ovat vaatineet hallintosäännön muuttamista palveluverkon käsittelyn yhteydessä, 27 valtuutettua haluaa perua alle vuoden ikäisen päätöksensä samasta asiasta. Suurin osa epäluottamuksen esittäjistä ovat suurimman keskustan valtuutettuja entisistä liitoskunnista. Oman puolueen halllituksen jäsenet eivät siis nauti valtuutettujensa luottamusta. Saman puolueen jäsenet kaupunginhallituksessa äänestävät talouden kannalta tärkeässä palveluverkkoasiassa vähintäinkin oudosti: yksi puolesta, yksi vastaan ja yksi tyhjää. Olisiko oikein ja kohtuullista, että ne kaupunginhallituksen jäsenet, jotka ovat itse sitä mieltä, etteivät osaa päättää palveluverkko-asiassa oikein, eroaisivat, pelkotilasta ja vastuun kantamisen taakasta päästäkseen ?
Valtuutetut ovat hekin menettäneet valtansa desibelidemokratialle, banderolleille, somevihalle ja juttutupalaisille. Seuraavat vaalit – jos maakuntauudistus toteutuu – ovat jo kaikkien mielessä ja konsensuksesta suurten talouden tasapainottamisen kysymyksissä ei ole tietoakaan. Uudistuksen toteutuessa siltarumpujen määrä kasvaa maakunnallisiin mittoihin ja katastrofi oululaisten kannalta on valmis. Oulu nimittäin maksaa viulut. Jo nyt ääniä ostetaan oman kyläyhteisön siltarumpujen rakentamiseksi , eikä kokonaisnäkemys tunnu kiinnostavan lainkaan. Muistutan, että tänäkin vuonna oululaiset veronmaksajat ottavat lisää velkaa maksettavakseen lähes 100 miljoonaa euroa. Tämä holtiton meno ei yksinkertaisesti voi jatkua.
Miten tähän Kittilä-syndroomaan on ajauduttu? Taustalla on luonnollisesti vuoden 2013 suuri kuntaliitos. Sen haavat eivät ole parantuneet viidessä vuodessa ja näyttää siltä, että tuota kaunaa jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Kukaan ei muista mainita kuntaliitoksen aiheuttamasta veroäyrin alentamisesta, henkilökunnan viiden, jopa seitsemän (!) vuoden suojatusta työsuhdeturvasta, heidän palkkojensa harmonisoinnista eikä uuden Oulun taseseen velaksi rakennetuista kouluista halaistua sanaa. Kaupunginvaltuuston kokouksissa illasta toiseen toistuvat sanat reuna-alue ja erityisvaatimukset oman postilaatikon läheisyyteen. Keskustalaiset ovat selkeästi jakautuneet liitoskuntien soihdunkantajiin ja tämä seikka rapauttaa suurimman valtuustoryhmän uskottavuutta ja luotettavuutta sopimuskumppanina.
Kerrataan lyhyesti, mistä poliitikot ovat päättäneet : talousarvio 2018 ja -suunnitelma 2020, muutosohjelma 2020 sekä strategia 2026. Näiden päätösten tulisi ohjata kaupungin päätöksentekoa ja toimeenpanoa. Näin ei tapahdu. Irtopisteiden kerääminen ja kokonaisuuden kannalta tärkeimpien asioiden hylkääminen leimaavat valtuuston työtapaa. Se, joka huutaa eniten, saakoon eniten -periaatteella on lyhyet jäljet. Vain muutaman vuoden kuluessa kaupungin velka on puolitoistakertainen sen verotuloihin verrattuna. Tällä menolla talous ottaa pohjakosketuksen hyvin nopeasti ja viimeistään silloin kaikkien valtuutettujen on oltava Oulun – ei kenenkään tai minkään muun – asialla.
Jarmo J. Husso
Oulun kaupunginhallituksen jäsen
1.Varakansanedustaja