Talvitietä esitetään jatkokaudelle puoluevaltuuston johtoon

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus esittää oululaista kansanedustaja Mari-Leena Talvitietä jatkokaudelle Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Puoluevaltuustoa vuoden 2014 puoluekokouksesta saakka johtanut Talvitie on saanut kiitosta puoluevaltuuston työskentelyn kehittämisestä sekä keskustelevasta ja rakentavasta johtamistyylistä.

Pitkän linjan vastuunkantajalle ja yrittäjätaustaiselle kuntavaikuttajalle tämä on mieleinen luottamustoimi. Saa rakentaa niin kokoomusjärjestöä kuin politiikan sisältöjä yhdessä puolueväen kanssa. Olen nauttinut joka hetkestä”, kertoo Talvitie. Samalla hän toteaa nöyrästi ja innostuneesti asettavansa arvomaailmansa ja toimintatapansa kesän puoluekokouksen arvioitavaksi.

Kokoomus edistää kuntien ja kaupunkiseutujen elinvoimaa sekä niitä tekijöitä, jotka luovat ihmisille mahdollisuuksia sujuvaan ja yhteisölliseen arkeen. ”Uudistusten keskiössä on oltava ihmiset ja palvelut hallintohimmeleiden sijaan”, nostaa Talvitie. ”Olen valmis käyttämään kunta- ja kaupunkipoliittista osaamistani puolueen ja Suomen eteen jatkossakin – mikäli puoluekokous niin päättää”, hän toteaa.

Puoluevaltuusto johtaa ja ohjaa Kokoomuksen toimintaa puoluekokousten välillä ja sen puheenjohtaja vaikuttaa puolueen linjaan ja toimintaan. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirin puheenjohtaja Tomi Kaismon mukaan Talvitie on näyttänyt kykynsä johtaa ja innostaa ihmisiä. ”Mari-Leenalla on pitkä ja laaja kokemus kokoomuskentästä. Sitä taustaa vasten hänen on luontevaa jalostaa kentän ääntä puoluejohdon käyttöön. Uskon, että Talvitie saa laajaa kannatusta jatkokaudelle koko puoluekentältä.

Kokoomuksen puoluekokous pidetään 10.–12.6.2016 Lappeenrannassa. Kokous valitsee puoluejohdon (puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, puoluevaltuuston puheenjohtaja) sekä puoluevaltuuston jäsenet tulevalle kaksivuotiskaudelle.

Talvitie on oululainen ensimmäisen kauden kansanedustaja. Koulutukseltaan hän on ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Hän toimii eduskunnassa hallinto- ja lakivaliokuntien jäsenenä sekä mm. Tulevaisuuden kunta- parlamentaarisen työryhmän varapuheenjohtajana.

 

LISÄTIETOJA:

Tomi Kaismo
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja
Gsm: 045 6707 600

Mari-Leena Talvitie
Kansanedustaja, Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja
Gsm: 044 5273 288

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.