Yrittäjiä ei saa eristää maakuntahallinnosta

Valmistella olevan maakuntalain 61§ pykälässä yrittäjien vaalikelpoisuus ollaan viemässä pääosin kokonaan pois. Aiotun sääntelyn jyrkkyydestä käy esimerkkinä linjaus, jonka mukaan toisin kuin kuntalain vaalikelpoisuussääntelyn mukaan, esimerkiksi yrittäjänä toimiva fysioterapeutti ei olisi vaalikelpoinen maakuntavaltuustoon, vaikka yritys ei edes tuottaisi palveluja kyseisen maakunnan asukkaille. Sääntely olisi siis huomattavasti kuntalain sääntelyä tiukempaa. Demokraattisen valtion perusoikeuksiin kuuluu laaja mahdollisuus…

Sisällön loppu

Sisällön loppu