Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • MeistäLaajenna
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus
Uutiset

Pk-yritysten palkkauksia helpotetaan

11.2.202611.2.2026 Lukuaika 2 Minuuttia

Kokoomusjohtoinen hallitus on tällä kaudella uudistanut työmarkkinoita monin eri tavoin. Uudistusten tarve tunnistettiin jo 30 vuotta sitten EU-jäsenyyden myötä. Olemme halunneet pienentää työnantajariskiä ja lisätä joustoja. Uudistuksista jokaisella parannetaan etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaympäristöä.

Tuoreimpia työmarkkinauudistuksia esitettiin tammikuun puolessavälissä. Jatkossa määräaikaisen työsopimuksen voi tehdä ilman erityistä syytä enintään vuodeksi. Lomautusilmoitusaika puolitetaan kahdesta viikosta seitsemään päivään. Takaisinottovelvollisuus poistuu alle 50 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä. 

Nykyisellään jokainen palkkaus on näille yrityksille uhkapeliä, ja usein sitä jopa lykätään yrittäjän oman hyvinvoinnin kustannuksella. Pitkä lomautusilmoitusaika puolestaan tuotti ongelmia koronan kaltaisissa poikkeustilanteissa. Nopea reagointi voi pelastaa työpaikan pidemmän päälle.

Määräaikaiset työsopimukset esitetään toistuvasti ja yksipuolisesti työnantajille edullisena järjestelynä. Tällöin jätetään huomioimatta muun muassa nuorten työllistymisen todellisuus, jossa ratkaisevaa on ylipäänsä saada jalkansa työuran oven väliin. Myös itselleen ja luonteenlaadulleen sopivan työn etsiminen on huomattavasti helpompaa joustavien työsopimusten avulla. Kyse on siis joustavuudesta niin yrittäjille kuin työntekijöille.

Painava tarve työmarkkinoiden uudistamiselle ei kuitenkaan poista ongelmia eikä väärinkäytöksiä. Siksi näitäkään työmarkkinalainsäädännön muutoksia ei tehdä kevein perustein. Pidän päivänselvänä, että keinottelijat ja sutkit on saatava kuriin. He pilaavat kaikkien yrittäjien maineen.

Eräissä tilanteissa määräaikaiset työsopimukset ovat työntekijöiden kannalta ongelmallisia. Tämä korostuu silloin, kun työsuhteita ketjutetaan heppoisin perustein. Oman osani sain tästä työskennellessäni ruokakaupassa nuorempana. Pahimmillaan työntekijät roikkuvat vuosia jatkuvassa epävarmuudessa työsuhteensa kestosta. 

Näistä syistä työnantajille määrätään velvollisuuksia hallituksen esityksessä. Keskeisin niistä on perustelemattomien, yli vuoden kestävien toistuvien määräaikaisuuksien kieltäminen. Ilman erityistä syytä solmittava määräaikainen työsopimus voi kestää jatkossa enintään vuoden verran. Tämän jälkeen työnantajalla on velvollisuus antaa perusteltu selvitys siitä, voiko työsuhdetta jatkaa sekä tarjota lähtökohtaisesti vakituista työsopimusta.

Elämän toistuviin piirteisiin kuuluu se, että samoilla teoilla on tapana saada samankaltaisia lopputuloksia. Suomen työmarkkinoilla ja taloudessa saman vanhan toistamisesta on seurannut kahden vuosikymmenen edestä hukattua talouskasvua. Kurssi käännetään vain tekemällä toisin: parantamalla pk-yritystemme toimintaympäristöä.

Janne Heikkinen
kansanedustaja

Avainsanat: #Janne Heikkinen

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Tomi Kaismolle 18. peräkkäinen kausi Kokoomuksen puoluehallituksessa
SeuraavaJatka
Tehomaksu siirtää vastuun kuluttajille eikä ratkaise sähköverkon ongelmia

Kokoomus.fi uutisia

  • Jukka Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin: kymmenen konkreettista päätöstä ja sadan päivän ohjelma Suomelle
  • Kokoomuksen puoluehallitus on valinnut vastuuhenkilöt puolueen verkostoille toimikaudeksi 2026–2028
  • Enni Vattulainen kokoomuksen poliittiseksi suunnittelijaksi
  • Puolueet sopivat yhteisistä pelisäännöistä tekoälyavusteiseen viestintään

Verkkouutiset.fi

  • Etelä-Euroopan metsäpalojen tieltä evakuoitu yli 270 000 ihmistä
  • Romania pudotti jo toisen droonin ilmatilassaan
  • Ministeri HS:lle: Sähköverkkojen myynti ei ollut maailman järkevin peliliike
  • Facebookin entinen pomo päivittelee menneisyyttään ja piehtaroi katumuksellaan
  • Sää pysyy vaihtelevana, sadekuuroja luvassa lisää

Seuraa meitä

Facebook Instagram

© 2026 Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Meistä
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Haku