Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

  • Ajankohtaista
  • MeistäLaajenna
    • Yhdistykset
  • VaalitLaajenna
    • Seurakuntavaalit
    • EduskuntavaalitLaajenna
      • Eduskuntavaaliehdokkaat
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus
Uutiset

Jonna Tamminen Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi – Kokoomuksella täysi 18 ehdokkaan lista

30.9.2022 Lukuaika 2 Minuuttia

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitus on vahvistanut keväällä 2023 käytäviin eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi Jonna Tammisen Oulusta. Diplomi-insinööriksi valmistunut Tamminen on suorittanut myös toimintaterapeutin tutkinnon ja toimii tällä hetkellä Oulun kaupungissa museoiden ja tiedekeskuksen johtajana. Luottamustehtävissä Tamminen on toiminut monipuolisesti Oulussa ennen siirtymistään johtavaksi viranhaltijaksi.

Itsestään Tamminen kertoo seuraavasti: ”Olen kokenut kulttuurialan johtaja, jolle julkisen alan haasteet ovat tuttuja. Haluan olla mukana kehittämässä seutumme vetovoimaa, joka lähtee ihmisistä, luonnosta ja yrittäjyydestä. Kolmen sukupolven arki pitää jalkani tukevasti maassa ja liikunta sekä lukeminen lataa akkuni. Kuuntelen ihmisiä, arvostan yhteistyötä ja tutkittua tietoa, pystyn päättämään myös vaikeista asioista ja kannan vastuun teoistani. Odotan innolla tulevaa kampanja-aikaa, uusia kohtaamisia ja muilta oppimista.”

Kokoomuspiirin puheenjohtaja Tomi Kaismo on erittäin tyytyväinen Tammisen ehdokkuudesta. ”Tunnen Jonnan jo vuosien takaa, jolloin toimimme yhdessä Oulussa kunnallispolitiikan parissa ennen hänen siirtymistään virkauralle. Jonna on todellinen sivistysporvari, jolla on laajasti kokemusta sekä ymmärrystä kulttuurikentältä. Jonnassa näkyy myös diplomi-insinöörille ilmeisen luontainen kyky hahmottaa suuria kokonaisuuksia, tehdä niistä perusteltuja analyysejä ja johtaa sekä ihmisiä että organisaatioita niitä kohti menestyksekkäästi” jatkaa Kaismo.

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus on aiemmin nimennyt 17 eduskuntavaaliehdokasta. Kansanedustaja Janne Heikkinen (Oulu), yliopettaja Matti Heikkinen (Kajaani), erityisluokanopettaja Riikka Huotari (Sotkamo), majuri evp. Juha Hänninen (Oulu), OTM Hanne-Mari Juntunen (Oulu), lääkäri Paavo Koho (Oulu), vanhempi konstaapeli Mikko Korkeakoski (Ylivieska), toimitusjohtaja Matti Matinheikki (Oulu), yleislääketieteen erikoislääkäri Maarit Matinolli (Tyrnävä), YTM Sari Nurro (Raahe), insinööri (YAMK) Matti Peltola (Nivala), ensihoitaja (YAMK) Pauliina Rovio (Vaala), apteekkari Jyri Saastamoinen (Paltamo), yliopettaja Tanja Suomalainen (Oulu), yrittäjä Valtter Tahkola (Kempele), kansanedustaja Mari-Leena Talvitie (Oulu) ja lääninrovasti Tuomo Törmänen (Kuusamo).

Kokoomuspiirin puheenjohtaja Tomi Kaismo on tyytyväinen nyt koossa olevasta listasta. ”Olemme saaneet nyt todella upean joukkueen kevään eduskuntavaaleihin. Piirin puheenjohtajana on oltava erittäin tyytyväinen ja uskon että tulevissa vaaleissa Kokoomuksen listalta valitaan vähintään 3 kansanedustajaa Oulun vaalipiiristä.”

Oulun vaalipiiristä valitaan 2.4.2023 käytävissä eduskuntavaaleissa 18 kansanedustajaa.

Avainsanat: #Eduskuntavaalit 2023#ehdokasasettelu#Jonna Tamminen

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän lausunto Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sote-järjestämissuunnitelman luonnoksesta
SeuraavaJatka
Oma koti on jokaisen perusoikeus – pitää paneutua asunnottomuuden taustalla oleviin ongelmiin.

Kokoomus.fi uutisia

  • Pia Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista
  • Ministeri Talvitie haluaa eroon peruskoulun tasapäistämisestä: Tulevaisuuden luokkahuoneessa jokainen saa edetä kykyjensä mukaan 
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee
  • Kokoomuksen Valtonen: Tyttöjä ei tule peittää Suomessa
  • Kokoomuksen puoluevaltuusto käsitteli 232 puoluekokousaloitetta 

Verkkouutiset.fi

  • Pitäisikö ratikoiden väriä vaihtaa? Nyt sitä kysytään kaupunkilaisilta
  • Karhunmetsästyksessä käytettiin lähes kaikki poikkeusluvat
  • Karhun epäillään tappaneen kaksi ihmistä
  • Kalifornian miljardöörivero kaatumassa
  • Tulkkaus- ja käännöskulut rikosasioissa kasvoivat 129 prosenttia

Seuraa meitä

Facebook Instagram LinkedIn

© 2026 Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Ajankohtaista
  • Meistä
    • Yhdistykset
  • Vaalit
    • Seurakuntavaalit
    • Eduskuntavaalit
      • Eduskuntavaaliehdokkaat
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Haku