Sota Ukrainassa ei saa arkipäiväistyä
Yhdysvaltoihin 1940-luvulla paennut filosofi Hannah Arendt kiinnitti uransa aikana huomiota natsi-Saksan ja muiden totalitaaristen yhteiskuntien syntyyn johtaneisiin vaiheisiin. Arendt osoitti, että tuolloiset saksalaiset ulkoistivat oman kriittisen ajattelunsa maansa johtajille ja vapauttivat itsensä vastuusta vetoamalla sokeaan sääntöjen ja pykälien noudattamiseen.
Lopputulos oli karmiva. Pahuus muuttui arkipäiväiseksi, jonka toteuttamiseen osallistui aivan tavallisia kansalaisia, kun miljoonia ihmisiä vietiin keskitys- ja tuhoamisleireille. Nykyhetken hyökkäyssodan pahuudet ovat samoin arkipäiväistyneet Venäjällä.
Sotaa on käyty jo yli vuoden päivät. Venäjän sotajoukot hyökkäsivät Ukrainaan asein, mutta myös jo ennalta laadituin nimilistoin varustettuina. Joukot ovat terrorisoineet, surmanneet, ryöstelleet ja raiskanneet valtaamillaan alueilla. Ohjukset ovat ammuttu kohti kouluja, sairaaloita, väestönsuojia ja sähkölaitoksia. Vallatuilla alueilla lapsia on ryöstetty vanhemmiltaan ja viety Venäjälle aivopestäviksi. Kyse on totaalisesta sodasta.
Sodan julmuuksien seuraaminen vierestä tekee venäläisen kansan vastuusta suuren. Silti kerta toisensa jälkeen ainoastaan Vladimir Putinin ja hänen hallintonsa roolia korostetaan. Tämä on virhe. Näin venäläiset kansakuntana vapautetaan siitä kollektiivisesta vastuusta, joka heille kuuluu.
Kyselytutkimusten mukaan Venäjän aloittama tuhoamissota hyväksytään venäläisten enemmistön keskuudessa hiljaisesti tai sitä jopa kannatetaan. Jos syyllisyys sodasta keskitetään ainoastaan Putinille, livahtavat sotaa fanaattisesti kannattavat yksilöt vastuustaan kuin koira veräjästä.
Venäjällä sota on jo arkipäivää, jota rikkoo vain ukrainalaisten oikeutetut vastahyökkäykset Venäjän rajojen ylitse. Meillä Suomessa suhtautuminen sotaan taas uhkaa arkipäiväistyä, jos uutiset Ukrainasta vaipuvat pois lehtien etusivuilta.
Vapaa länsimäinen media on kantanut ja kantaa jatkossakin tästä isoa vastuuta. Vaarana on, että alamme ajan mittaan välinpitämättömyydellä hiljaisesti hyväksyä tämän tuhoamissodan ja ukrainalaisten kärsimyksen. Oman historiamme vuoksi meidän tulisi muistaa, mistä tässä sodassa on viime kädessä kyse: pienempi taistelee olemassaolonsa puolesta suurempaa vastaan, ja kansa kärsii valloittajan kynsissä.
Meidän on ymmärrettävä, kuinka poikkeuksellisesta ajasta on kyse, jotta voimme tulevaisuudessa vaatia venäläistä kansaa käsittelemään heidän historiaansa Putinin aikakaudella. Yksikään heistä ei sodan päätyttyä voi sanoa, ettei hän tiennyt mitä tapahtui tai että hän noudatti vain annettuja määräyksiä.
Janne Heikkinen
Kansanedustaja