Hyvinvoivat yrittäjät ovat kestävän kasvun sydän

Hämmästelen kerta kerran jälkeen yrittäjyyden ympärillä käytävää keskustelua, varsinkin kun siihen liittyy oletus yrittäjyyden mukana tulevasta uhrautumisesta. Usein odotusarvo on, että yrittäjän on pärjätäkseen uhrattava sielunsa puurtamiselle, riskeerattava omaisuutensa liikeideansa eteen ja sopeuduttava julkisen vallan taholta pelisääntöihin, joita työsuhteessa olevat ystävät eivät voisi kuvitellakaan noudattavansa. En nyt puhu itsensä työllistäjistä, vaan pienistä mikroyrityksistä, jotka haluavat työllistää ja kasvaa.

Käytän esimerkkinä ystäväni miestä, joka on jo vuosikymmeniä alalla toiminut linjasaneerausurakoitsija. Toimitusjohtaja ja omistaja työllistää itsensä lisäksi tusinan verran henkilöstöä. Vastuullisella alan pioneerilla on ideoita sekä halua kehittyä ja kasvaa, mutta kasvun tielle nousee seinä. Porukka hoitaa tiukasti hintakilpailtuja urakoita, joissa kate ei juurikaan kerrytä kassanpohjalle investoitavaa kuin välttämättömään. Aikaa kenties olisi iltaisin, mutta tehokkaita aikasyöppöjä löytyy kotiin vietäväksi, kuten käänteisen ALV:n tilittämiset ja kassan tarkka hallinta sen vuoksi, GDPR-säännöksiin vastaaminen ja tilaajavastuun asettamat vaatimukset. Esimerkiksi yli 15 000 €:n urakoissa on kyettävä näyttämään vedenpitävästi kulunvalvonnalla, keitä työmaalla liikkuu. Työmaakokoukseen osallistuvien nimilistoja kysellään viranomaisen taholta takautuvasti 60 000 € uhkasakkoa heiluttemalla, jos seudulla on liikkunut muissa kohteissa hämärän oloisia kavereita. Aliurakoitsijoiden tiedot on oltava paperisina työmailla kolmen kuukauden välein ajantasaistettuna, sähköiseen järjestelmään pääsy ja näyttö ei kuulemma riitä. Esimerkki on vain jäävuoren huippu siitä, mistä kaikesta yrittäjän on huolehdittava ja miten raportointi vaatii koko ajan enemmän. Arkeen ei ole varaa palkata erikseen työvoimaa hoitamaan viranomaisraportointia – etenkään alan työehtosopimusten mukaisilla henkilösivukuluilla. Aika on kaikki pois itseltä ja viime kädessä kasvulta, työllistämiseltä ja verotulojen kerryttämiseltä. Pahimmillaan kohtelu on kyykyttämistä.

Yritykset, joilla on mahdollisuus ja halu kasvaa vastuullisesti työllistäväksi, ovat yksi hyvinvoinnin kulmakivi. Haluan, että näiden yritysten tiellä olevia kasvun esteitä raivataan eikä lisätä. Kasvun myötä toki saattaa tulla jotain, jota kadehtia – menestystä. Meillä ei ole varaa suhtautua siinä kohti vastuullisiin yrittäjiin epäilevästi ja pelkkää valvontaa lisäämällä. Toki tukimuotojakin löytyy, mutta niitäkin seuraa tarkka, senttejä seuraava silmä. Aina löytyy väärinkäyttäjiä ja heidät on tietysti saatava vastuuseen tekosistaan. Kateus ja valvonta eivät silti voi olla lähtökohta, vaan vastuunsa kantavia yrityksiä on autettava mäessä eikä mäen alla. Ilman yrittäjiä emme pidä hyvinvointia yllä. Pidetään siis huolta yrittäjien hyvinvoinnista.