Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Tuleeko sotesta valmista, vai mennäänkö väärään suuntaan?

Me tarvitsemme Sote-uudistusta. Sote-uudistuksella oli alkujaan kaksi tavoitetta. Uudistus pitää tehdä, jotta ihmiset pääsisivät jonoista hoitoon ja rahat riittäisivät ikääntyvässä Suomessa.Hallitus jätti joulukuun alussa sote-esityksensä eduskunnan käsittelyyn. Onko syytä uskoa, että jo lähes 20 vuoden ajan valmistellusta työstä tulisi valmista, eivätkä uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena olleet terveydenhuollon palvelujen saatavuuden parantaminen ja kustannussäästöt olisi unohtunut pitkän matkan varrelle?

Sanotaan, että sote-palveluja tarvitsevan pitäisi pystyä asioimaan sujuvasti ja ilman turhia raja-aitoja perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa ja myös sosiaalityön asiakkaana. Potilaan näkökulmasta oleellista on toiminnan laatu ja vaikuttavuus, se että asia saadaan hoidetuksi.Todellisuudessa poliitikkojen uudistustöissä ihmisten tarpeita suuremmaksi näyttää kasvaneen palvelujen järjestämismalli.

Edellisen hallituksen valmistelussa keskeisenä ollut potilaan valinnanvapaus on nyt jäämässä taka-alalle, koska esityksessä palvelut ohjataan lainsäädännöllä pääosin julkisen sektorin omaksi toiminnaksi. Käytännön seurauksena on se, että samalla vähennetään monilla paikkakunnilla myös mahdollisuuksia järjestää laadukkaat, saavutettavat ja kustannustehokkaat palvelut. Yksityisten palveluiden rajoittaminen heikentää palveluita erityisesti harvaan asutussa Suomessa.Viisasta olisi kannustaa alueita itse hakemaan oman alueensa asukkaiden tarpeita parhaiten vastaavat tavat palvelutuotannon järjestämiseksi ilman rasitteita.

Nyt sote-valmistelussa on myös luovuttu tavoitteesta saada säästöjä, tavoite on laimentunut kustannusten kasvun hillinnäksi. Tähän asti kuntien ongelma terveydenhuollon järjestäjinä on ollut se, että ne ovat toimineet erikoissairaanhoidon maksuautomaatteina ilman todellisia mahdollisuuksia ohjata potilaan hoitopolkuja ja toteuttaa omistajaohjausta.

Nyt muodostuvilla hyvinvointialueilla on kokonsa puolesta paremmat mahdollisuudet palveluintegraatioon, mutta iso kysymys on edelleen se, miten hyvinvointialueet ja kunnat rahoittavat jatkossa velvoitteidensa mukaiset toimintansa. Alkuvaiheessa rahoitus alueille tulee tarvevakioidusti valtiolta, mutta tarvekertoimien kriteerit ovat edelleen kiistanalaiset. Ne mittaavat tarvetta mutta eivät vaikuttavuutta ja alueellisten erojen aiheuttamaa eripuraa on jo syntynyt.

Uusia verojakin on tulossa, linjattu on jo alueveron käyttöön ottaminen. Hallitus on sopinut tekevänsä päätökset maakuntaverosta vuonna 2022. Maakuntavero tulisi voimaan vuonna 2026, joka johtaisi väistämättä työn verotuksen kiristymiseen. Suomessa työtä verotetaan jo valmiiksi kireästi. Vaikka veroa tulisi kantaa vain sen verran minkä järkevä palvelutuotanto tarvitsee. Kuntien ja hyvinvointialueiden palvelujen ja verotuksen välisen integraation ja uusien verotusoikeuksien myötä on suuri riski siihen, että kokonaisveroaste nousee ja uudistus heikentää lähivuosina julkista taloutta, eikä vahvista sitä– tulot puolittuvat ja velat jäävät kunnille. Uusi hyvinvointialue on myös omiaan luomaan uutta byrokratiaa ja sitä kautta myös lisäkustannuksia ja lisää veronkantoa.

Ennen eduskuntakäsittelyä sote-uudistuksesta järjestettiin lausuntokierros. Lausunnoista osa otettiin huomioon, suurta osaa ei. Yksi lausuntokierroksen positiivinen vaikutus oli se, että valtion ohjaus näyttäisi jäävän ylemmälle tasolle kuin alkuperäisissä luonnoksissa hahmoteltiin. On järkevää, että valtio ohjaa ja valvoo vain sen verran että kansalaisilla on asuinalueesta riippumatta pääsy tarpeellisiin sote-palveluihin, mutta toteuttamistavoissa alueelliset toimijat ovat paikallistuntemuksensa myötä varmasti tehokkaampia, nopeampia ja joustavampia.

Parannetaan hoitoon pääsyä ja palveluntuottajille velvollisuus antaa palveluseteli, jos hoitoon ei pääse riittävän nopeasti. Lisätään valinnanvapautta eli ihmisten omia mahdollisuuksiaan päättää palveluista.Valtiovallan tulisi sallia hyvinvointialueille myös sujuva alihankintojen käyttö, mikäli kansalaisten tarpeet niitä vaativat. On selvää, että myös Pohjois-Pohjanmaalla tarvitaan jatkossakin monituottajuutta. Kysymys on siitä, onko hyvinvointialueilla kyvykkyyttä ja halua hyödyntää tämä mahdollisuus. Hyvinvointialueet voisi haastaa ottamaan huomioon paikalliset olosuhteet sekä rohkeasti hyödyntämään yritysten osaamisen ja aluetuntemuksen sekä tehokkaat toimintatavat julkisen toimijan kumppanina. Tämä on myös elinvoimakysymys.Kannustetaan rahoitusjärjestelmällä varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Juha Hänninen
Oulun kaupunginvaltuutettu (kok.)

Teksti on julkaistu Kalevassa 30.1.2021

 

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *