Avoin kirje veteraaneille

Marraskuun 30. päivänä 1939, kello 06.50 aamulla Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen koko itärajan pituudelta ja alkoi Suomen eloonjäämistaistelu. Talvisodan syttymisen päivä muistuttaa meitä suurvallan valtausyrityksestä, sodan kauhuista, surusta, itsenäisyyden puolustamisesta ja myös peräänantamattomuudesta, vastuuntunnosta ja kansallisesta yhteishengestä.

Sotavuosien periaate ”veljeä ei jätetä” on hyvä pitää mielessä. Voimme olla kiitollisia siitä, että saamme itsenäisessä Suomessa nauttia hyvästä elintasosta, vapaudesta ja rauhasta. Tämän arvokkaan perinnön ovat sotiemme veteraanit meille taanneet.

Yhteishenkeä ja yhteistä tahtoa tarvittiin 80 vuotta sitten kun vihollinen hyökkäsi sotaa julistamatta. Tuolloin ei kysytty haluatteko lähteä sotimaan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Vaihtoehtoja ei annettu. Tuolloin lähdettiin, jotta naisemme, lapsemme, vanhuksemme, sairaat ja vammaiset saisivat elää rauhassa kodeissaan ja jotta itsenäisen isänmaan lippu voi liehua saloissamme.

Siniristilippumme viestii vapaudesta, itsenäisyydestä, rauhasta ja rakkaudesta. Lippu kuvastaa paitsi merta, jokia, järviä ja taivasta, myös kristillisiä perinteitämme, arvoja ja moraalia. Isänmaan arvot koettiin puolustamisen arvoisiksi. Selviytyminen itsenäisenä valtiona on edelleen maailmanlaajuinen ihme. Hinta oli kuitenkin kova. Valitettavan moni jäi taistelukentälle. Enempää kukaan ei voi antaa isänmaan puolesta, kuin oman henkensä. Sankarihautojen äärellä voimme lausua heille kunnioittavimmat kiitoksemme.

Velvollisuutemme on huolehtia hyvin saamastamme perinnöstä. Tarvitaan yhteistyötä seutukuntamme ja isänmaan hyväksi. Pieni kansakunta nousi hämmästyttävästi sodan ja kaaoksen olosuhteista demokratian ja diplomatian mallimaaksi. Tänään Suomi tunnetaan hyvästä koulutuksesta, elintasosta, puhtaudesta ja turvallisuudesta. Suomalaiset rakastavat rauhaa, mutta veteraanisukupolven esimerkkiä tarvitaan mallina maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Sotiemme veteraanien isänmaalle antamaa uhrausta ei saa unohtaa. Jokaisesta veteraanista on huolehdittava parhaalla mahdollisella tavalla.

Vapaassa Suomessa elävien suomalaisten on muistettava vapauden toisella puolella oleva vastuu. Rauhan yhteiskunnassakaan vastuullinen vapaus ei ole hävinnyt minnekään. Tarvitsemme edelleen yhteistä käsitystä siitä, mitä isänmaan eteen vaaditaan. Mitä ovat jatkossa suomalaisten yhteiset uhraukset isänmaamme eteen? Mitä minä voin tehdä? Nämä ovat kysymyksiä, joita meidän on kaikkien aiheellista pohtia.

Blogi julkaistu 27.11 kalevan nettisivuilla

Juha Hänninen
Oulun kaupunginvaltuutettu (kok.)

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.