Muistisairauden kulku on arvaamaton
Etenevässä muistisairaudessa henkilö voi tulla kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan jopa muutamassa kuukaudessa. Puolen vuoden kuluttua vanhuksen taloudellinen tilanne voi olla kasaantuneiden laskujen vuoksi sellainen, että hänen omaisuutensa täytyy myydä. Näin voi käydä, vaikka vanhuksen tilillä olisi ollut alun perin varaa laskujen maksamiseen.
Usein on kuitenkin niin, että lievää muistisairautta sairastavalta puuttuu sairaudentunto ja hän omasta mielestään pystyy hoitamaan omat talous- ja pankkiasiansa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole vaan laskut ja velvoitteet voivat olla jopa vuoden hoitamatta omaisten ja läheisten sitä tietämättä.
Nykymaailmassa ei kenelläkään ole mahdollisuutta jättää laskujaan maksamatta puolen vuoden ajalta. Pankeissa vanhuksen asioiden hoitaminen on mahdotonta ilman virallista valtakirjaa. Toisissa pankeissa vanhuksen pitäisi itse käydä konttorissa asia hoitamassa, toisista jopa soitetaan muistisairaalle vanhukselle ja kysytään valtuutuksen perään. Edes kopioita maksetuista laskuista ei ole mahdollista saada ilman tuota valtuutusta.
Mitä voisimme tehdä, että muistisairaan vanhuksen laskut saataisiin maksatukseen myös ennen edunvalvojan määräämistä? Ei ole oikein, että kohtuuttoman pitkä byrokraattinen asioiden käsittely kaataa muistisairaan vanhuksen talouden.
Edunvalvojan määrääminen maistraatin päätöksellä kestää yleensä noin 4 kuukautta, edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen noin 3 kuukautta ja muut edunvalvontaan liittyvät lupa-asiat noin 2 kuukautta. Maistraatin sivuilla on hyvät ohjeistukset mutta tarkkoja aikatauluja siitä, kuinka kauan prosessi kestää ei löydy.
Kun henkilö on saatu muistitesteihin, muistihoitaja ja –lääkäri seuraavat hänen terveydentilaansa. Lääkäri kirjoittaa määräaikaisen todistuksen siitä, että henkilö on oikeustoimikelpoinen. Tämä todistus annetaan sen vuoksi, että asiakas ehtisi laittaa taloudelliset asiansa kuntoon ja tehdä mahdollisen edunvalvontavaltuutuksen.
Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi heikentyneen terveydentilansa vuoksi.
Kolumni julkaistu Forum24 lehdessä 14.11.2019
Juha Hänninen
Oulun kaupunginvaltuutettu (kok.)