Oulun Kokoomus: Oulussa otettava käyttöön seniorineuvolatoiminta

Oulun Kokoomus esittää, että Oulussa otetaan käyttöön niin sanottu seniorineuvolatoiminta. Seniorineuvolan ideana on toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ikäihmiset voisivat asua mahdollisimman pitkään kotonaan huolehtien omasta terveydestään ja toimintakyvystään.

Oulun kaupungissa eläkeikään tulleet kuntalaiset jäävät usein ennalta ehkäisevien perusterveyspalveluiden ulkopuolelle. Palvelut rajoittuvat yleensä vanhuspalvelulain mukaisiin neuvontapalveluihin ja riskiryhmiin kuuluvien terveystarkastuksiin.

”Seniorineuvolatoiminta on Oulun kaupungille kokonaistaloudellisesti kannattava. Sen avulla voidaan vähentää sairaanhoidon ja laitoshoidon kustannuksia”, huomauttaa Oulun Kokoomuksen ja sen kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Sami Pikkuaho.

Seniorineuvolan ideana on toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ikäihmiset voisivat asua mahdollisimman pitkään kotonaan huolehtien omasta terveydestään ja toimintakyvystään.

Terveystarkastusten tavoitteena on paljastaa piilossa olevia ja jatkotoimenpiteitä edellyttäviä hoitotarpeita, joiden varhaisella toteamisella vähennetään tulevia sairaanhoitokuluja.

”Aina on edullisempaa hoitaa terveyttä kuin sairautta”, toteaa Pikkuaho.

Raahen alueella seniorineuvolatoimintaa on toteutettu vuodesta 2004 alkaen. Saatujen kokemusten perusteella neuvolatoimintaan osallistuu lähes 90 prosenttia kutsutuista. Kokemukset ovat hyvät ja tietoja hyödynnetään terveys -ja hyvinvointityön suunnittelussa. Saatu asiakaspalaute on positiivista.

 

Lisätietoja:

Sami Pikkuaho

Puheenjohtaja

Oulun Kokoomus ja Oulun Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä

040 079 6889

sami.pikkuaho@ouka.fi

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *