Vastuullinen turkiselinkeino on tulevaisuutta
Kalevan vieraskolumnissa (24.10.2017) kirjailija Jyri Paretskoi ehdottaa turkistarhauksen kieltämistä Suomessa. Mistään uudesta innovaatiosta kirjoituksessa ei ole kyse. Politiikassa tuskin mikään on niin helppoa kuin esittää asian kieltämistä, määrärahan lisäämistä tai työryhmän perustamista.
Paretskoi mainitsee kirjoituksessa ohimennen turkisalan taloudelliset hyödyt, mutta kiusallisesti unohtaa mainita luvut niiden takana. Turkiselinkeino työllistää Suomessa suoraan lähes 5 000 ihmistä ja välillisesti yli 17 500. Kyse ei ole mistään pähkinöistä, sillä viime kauden neljässä huutokaupassa nahkoja välitettiin yhteensä 335 miljoonalla eurolla, ja sitä edellisellä kaudella 615 miljoonalla. Pelkästään Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla turkisalan työpaikat koskettavat satoja koteja.
Paretskoi huomauttaa ansiokkaasti turkisalan olevan kansainvälinen elinkeino, jossa markkinat ovat maailmanlaajuiset. On kuitenkin kummallista, että hän nostaa esiin tarhauksen käytännössä kieltävistä maista juuri Saksan, jossa tarhoja on vähemmän kuin vuodenaikoja. Hyvällä tahdollakaan turkisalan taloudellisia vaikutuksia ei voi pitää näiden kahden maan välillä vertailukelpoisina.
Kansainvälisessä kilpailussa Suomi on pärjännyt laadulla ja vastuullisuudella. Kotimainen turkisala on toiminut esimerkillisen hyvin ottamalla huomioon eläimien, ympäristön ja tuottajan hyvinvoinnin. Suomalainen sertifiointijärjestelmä on taannut sen, että kansainväliset muotitalot voivat luottaa turkisten asialliseen alkuperään.
Suomen taloudellinen kasvu ei voi perustua siihen, että myymme toinen toisillemme ulkomailla tuotettuja, meriä saastuttavia ja vaikeasti kierrätettäviä keinokuituvaatteita. Me tarvitsemme työpaikkoja ja laadukkaita kotimaisia hyödykkeitä, joilla on aitoa kansainvälistä kysyntää. Turkisala tuottaa valtavasti vientieuroja ja mahdollistaa omalta osaltaan julkisia hyvinvointipalveluja aina päiväkodeista kirjailijoiden apurahoihin.
Olen vakuuttunut siitä, että fundamisteille koko keskustelu turkisalan kieltämisestä on vain välivaihe. Seuraavat vaatimukset koskevat kanaloiden ja sikaloiden sulkemista aina siihen pisteeseen saakka, kunnes viimeinenkin valo on maaseudulla sammunut. Tätä emme voi sallia.
Janne Heikkinen
Oulun kaupunginhallituksen jäsen