Elinkaariurakka on kokonaisvastuuta

Kaarina Kailo kirjoitti 16.11. Kalevan mielipidepalstalla elinkaarirakentamisesta ja hänen mielestään siihen liittyvistä ongelmista, jotka ovat todellisuudessa ennakkoluulojen varaan rakennettuja virheellisiä kuvitelmia. Elinkaarimalli tarkoittaa tiivistettynä hankintamallia, jossa kohteen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvia vastuita on ulkoistettu palveluntuottajalle kustannustehokkaasti. Jutussaan Kailo pyysi ottamaan opiksi Kastellin ja Haukiputaan elinkaarihankkeista, joista molemmat ovat ihan aitoja ja oikeita elinkaarihankkeita, mikä tarkoittaa urakkamuotoa, ei rahoitusmallia. Tähän opiksi ottamisen kehotukseen yhdyn ilman muuta. Molemmissa mainituissa kouluissa käyttäjätyytyväisyys on huipussaan, tilat ovat esimerkillisesti hoidettuja ja rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Korjausvelkaa ei ole, eikä elinkaarivastuun ajalta tule myöskään syntymään, toisin kuin valitettavan monesti julkisten rakennusten kanssa käy. Ehdottomasti tässä on opiksi ottamisen paikka kaikkeen tilaamiseen, rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon.
 
Elinkaarimallin taloudellinen hyöty tilaajalle tulee realisoitumaan vasta elinkaarijakson päätyttyä. Edelleen on muistettava, että elinkaarimalli ei ole rahoitusmalli. Rakennuksen ylläpitojakson aikana maksetaan palvelumaksua palveluntuottajalle. Elinkaarimalli onkin ainut urakkamuoto, jossa veronmaksajan näkökulmasta käyttäjä maksaa vain ja ainoastaan saadusta palvelusta. Jos tilat eivät ole käytettävissä, niin niistä ei makseta tai jos tiloja ei ole hoidettu sopimuksen mukaiseen kuntoon, niin maksuihin tulee vähennys. Tämä takaa käyttäjille aina ensiluokkaiset tilat olosuhteiltaan.
 
Olen Kailon kanssa samaa mieltä, että kaupungin velanotto on kestämätöntä ja meidän tulisi saada talous tasapainoon, jotta emme joutuisi ottamaan uutta velkaa investointeihin. Viittaus velalla rakennettuun kouluun on totta ja todella odotan sitä (nykymenolla epärealistista) hetkeä, että Oulu pystyisi investoimaan tiloihin ilman lisävelkaa. Silloinkin tosin elinkaarimallin urakka olisi kokonaistaloudellisin ratkaisu.
 
Inspira on ollut useimmissa elinkaarihankkeissa tilaajan neuvonantajana kilpailutus- ja sopimusvaiheessa. Inspiran (Ville Riihinen) 2017 maaliskuussa tekemän verrokkilaskelmavertailun perusteella kaikki nyt elinkaarimallilla toteutetut hankkeet olisivat ns. perinteisellä toimintamallilla toteutettuna tulleet tilaajalle eli kunnille kalliimmiksi, kuin elinkaarimallilla toteutettuna. Kokemukseni mukaan tämä perustuu elinkaarivastuullisten yritysten kokonaisuuden hallintaan ja kokonaisvastuuseen, jolloin seurauksena on laadukkaampi ja kokonaistaloudellisesti edullinen tuote – eli tässä tapauksessa esimerkiksi koulu, jossa lapset ja henkilökunta saavat terveet tilat käyttöönsä, mikä ei ikävä kyllä nykyään näytä olevan itsestäänselvyys.
 
Hanna Keskiaho (kok)
Rakennustekniikan DI
Kaupunginvaltuutettu
Rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja

Kategoriat: Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.