KUNTAVAALIT 2017 – TULE EHDOKKAAKSI

Kunnissa tehdään päätöksiä, joilla on merkitystä meidän jokaisen arkeen. Kunnat päättävät muun muassa iltapäiväkerhojen toiminnasta, kiinteistö- ja kunnallisverosta ja siitä, miten katuvalot palavat. Kunnissa päätetään myös työ- ja elinkeinopolitiikasta, koulujen kielivalinnoista ja uimahallin lippujen hinnoista. Arki tehdään kunnissa.

Kuntavaalit on siis oiva tilaisuus vaikuttaa oman kotipaikkasi asioihin ja saada aikaan konkreettisia muutoksia lähiympäristössäsi.

Kokoomus on Suomen suurin kuntapuolue. Edellisissä kuntavaaleissa saimme 21,9 prosentin kannatuksen. Aiomme olla suurin kuntapuolue myös 2017, koska haluamme vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus Suomella ja suomalaisilla eli kuntalaisilla on.

Tunnetko erinomaisen ehdokkaan vai oletko sellainen itse? Kerro alla olevalla lomakkeella kiinnostuksestasi lähteä ehdokkaaksi tai ehdota henkilöä, jonka arvelet olevan kiinnostunut ehdokkuudesta.

Seuraavat kuntavaalit toimitetaan 9.4.2017.

Tule mukaan vaikuttamaan. Tule ehdokkaaksi!

Kategoriat: Uutiset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *