Jarmo Husso: Shokkihoitoa vai puuhastelua?
Aluksi lainaan artikkelia, joka herätti ajattelemaan ihan toisenlaista lähestymistä taloutemme ongelmiin: …mutta ongelmat Euroopan taloudessa eivät johdu tarjontapuolen ongelmista, vaan ”kielteisestä kokonaiskysynnän shokista” (Talouselämä 31.1.2015).
Onko meillä Suomessa tällaista kysyntäshokkiongelmaa?
Tehdään pikatutkimus ja poimitaan muutama uutinen viime päiviltä:
Kauppalehti: ”Omakotitaloja ei ole ikinä rakennettu yhtä vähän” (2.2.2015)
Kauppalehti: ”Tammikuun autokauppailmiö on nyt vain kaunis muisto” (1.2.2015)
Yle: ”Kaupan liitto povaa vähittäiskaupan kutistuvan” (2.2.2015)
Arvopaperi: ”Asuntokauppojen määrä laski Suomessa selvästi viime vuonna” (21.1.2015)
Talouselämä: ”Kova tieto asuntokaupasta: miljardi meni” (28.1.2015)
Kauppalehti: ”Syy roimille alennuksille: HOK-Elannon myynti laskee”
Kauppa.fi: ”Keskon myynti heikkeni joulukuussa” (16.1.2015)
Kuten huomaat, niin meillä on juuri tuollainen kysyntäshokkiongelma!
Monelle poliitikolle tämä tulee ikävänä yllätyksenä, koska siellä tarjotaan lääkkeitä vain tarjontapuoleen. Työvoiman tarjontaa halutaan lisätä, työllistämistä halutaan helpottaa, kannusteloukkuja halutaan purkaa jne. (kaikki nämä poliitikkojemme suusta tammi-helmikuun vaihteessa 2015).
Älä käsitä väärin – mielestäni kannusteloukut pitää purkaa. On täysin järjetöntä, että ihmisen ei kannata mennä töihin. Ja työn tarjontaa pitää lisätä – ammattitaitoista työvoimaa sinne, missä tarvitaan. Moni yritys varmasti ottaisi mielellään vastaan pidemmät koeajat – joku siinä sivussa saattaisi työllistyäkin.
Mielestäni tämän tarjontapuolen kanssa puuhastelu on juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Ollaan sitä mieltä, että yritykset eivät työllistä kun ei ole osaavaa työvoimaa . Lisäksi työllistämiseen liittyy liikaa riskejä ja toisaalta työttömien ei kannusteloukkujen vuoksi kannata mennä töihin. Näissä kaikissa on totuudenhivenensä – suurin peikko tuntuu työnantajalle olevan ns. ensimmäisen työntekijän palkkaaminen Tämä tietysti koskee mikroyrityksiä, eli juuri niitä, joihin taloutemme nousun oletetaan nojaavan. Osalle yrityksistä ongelmana on työvoiman saatavuus . Hyvinvointivaltiossamme on saavutettu taso, jossa erityisesti ruuhka-alueilla ei vanhustenhoitoon, siivoustyöhön tai palveluammattiin ei saada suomalaista työvoimaa. Trelleborgin autotehdaiden ongelma 1960-luvulta on saapunut Suomeen keskelle syvintä kysyntälamaa. Osa porukasta aidosti ei edes viitsi etsiä töitä, kun se ei kannata. Tämä on kuitenkin se kuuluisa hyttysen jätös Itämeressä, sillä:
Jos yrityksen kysyntäpuolella on ongelmia, se ei yksinkertaisesti palkkaa ketään. Olemassa olevankin henkilöstön määrää pitää karsia. Jos ei ole työtä, ei ole työtä – Capiche? Kun kauppa ei käy tai tilauskirjat pullistele, niin yksikään yritys ei rekrytoi. Ei varmasti, vaikka kuinka olisi pidempi koeaika (mitä osaamista työntekijä näyttäisi, jos ei ole mitään tekemistä?) tai kannustinloukku purettu. Jos kuluttajilta on viety ostovoima, niin kannustuksella ei ole mitään merkitystä ja kysyntä piileskelee kuolleessa kulmassa. Tarjontaa lisäämällä ei taloudellinen aktiivisuus lisäänny.
Mitä haluan sanoa? Mikä on tarinan opetus ?
Mielestäni puolueiden pitää ottaa kotimarkkinoiden kysyntäongelmat erittäin vakavasti ja huolehtia siitä, että kysyntäpuolelle annetaan positiivinen shokki – sen ainoa reitti on verotuksen kautta! Veroja on kerättävä vähemmän, julkisen sektorin on kulutettava vähemmän sekä toimittava tehokkaammin. On priorisoitava ja mietittävä, mitä ilman voimme (ainakin väliaikaisesti) elää? Mitä turhaa julkisen sektorin menopuolelle on kasattu ? Tämä kaikki tulee vaatimaan tulevalta hallitukselta leikkauksia, mutta vaalihuuman kiihtyessäkään kukaan ei halua sanoa tätä ääneen. Kaikista huonoin uutinen on se, että korkeasti kunnioittamani Iiro Viinanen leikkauksineen jää historian kirjoissa perintöprinssiksi nyt tarvittavaan leikkaajaan verrattuna.
PS. Mietipä hetki termiä ”Shokki”. Onko se mittakaavaltaan iso vai pieni mielenheilahdus? ISO, tietenkin! Miten siihen voi vastata? Askartelemalla ja puuhastelemalla kahden kuukauden koeajan pidentämisellä tai jollain muulla julkisuudessa esiintyvällä ”kikkakolmosella”. EI, vaan nyt tarvitaan rohkeita miehiä ja naisia päättämään todella kovista otteista. Kun tauti äityy tarpeeksi pahaksi, se ei korjaannu Buranalla ja lohduttavalla lausunnolla: -” Jos ei kahden viikon kuluttua olo ole parempi, niin tulkaa sitten uudestaan.”