”Kehitysmyönteinen, avoin sekä analyyttinen ja aurinkoinen”. Näin minua kuvasivat Oulun yliopiston Topikin esimieskoulutukseen osallistuneet opiskelijatoverini.
Olen 46-vuotias paljasjalkainen oululainen, jonka lapsuus kului Alppilan ja Kaijonrannan maisemissa. Oulusta matka jatkui Utajärven ja Kempeleen kylänraittien kautta Vaasaan, josta valmistuin Vaasan yliopistosta ensin kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1995 ja sen jälkeen tohtoriksi 2010. Nykyisin toimin Oulun ammattikorkeakoulussa Liiketalouden osastolla tiimipäällikkönä ja johtamisen yliopettajana. Olen yli kahdenkymmentä vuotta työskennellyt koulutussektorilla ja seurannut sen kehitystä niin työntekijän kuin esimiehenkin roolissa.
Olen ollut Kempeleen Kokoomuksen jäsen vuodesta 2017, ja viimeisen vuoden olen toiminut yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Kempeleen kunnan varavaltuutettuna olen mm. lapsi-, nuoriso- ja perheneuvoston jäsen sekä toimin lautamiehenä Oulun käräjäoikeudessa.
Politiikkaan siirryin halusta tehdä jotain yhteisten asioiden eteen ja vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme. Meidän täytyy tehdä arjessa valintoja, joilla turvaamme luonnon monimuotoisuuden lähiympäristössämme. Vaikka maapallon tulevaisuuden kannalta keskeiset ilmastopäätökset tehdäänkin globaalilla tasolla, paikallisesti poliittisilla päätöksillä on merkitystä lähiluontomme hyvinvointiin ja sen hyödyntämiseen kestävän kehityksen hengessä.
Kestävää kehitystä tarvitaan myös sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöömme. Sosiaalinen hyvinvointi lähtee työnteosta ja siitä, että mahdollisimman moni pystyy sitä kannattavasti tekemään pelkäämättä epäonnistumisia. Sosiaaliturvajärjestelmän täytyy kannustaa tekemiseen ja toisaalta olla turvana, jos epäonnistuu. Elämässä voi tulla vastaan monenlaista odottamatonta, jolloin yhteiskuntamme turvaverkon tulee olla riittävän tiivis. Sen tulee tukea myös kulttuurista kehitystä ja kattaa riittävät ja monipuoliset palvelut vauvasta vaariin.
Luonnon hyvinvoinnin, sosiaalisen hyvinvoinnin ja kulttuurisen rikkauden lähde on osaamisessa. Osaamisella rakennetaan tulevaisuuden Suomi, joten osaamisen varmistamiseen tulee sijoittaa aiempaa enemmän. Osaajaksi kehittyminen alkaa varhaiskasvatuksesta, jatkuu peruskoulussa ja huipentuu toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Koulutuksessa on keskityttävä ajantasaiseen, laadukkaaseen ja erilaiset oppijat huomioivaan opetukseen. Pelkkä rakenteiden muuttaminen ei takaa toiminnan muutosta arjessa. Opettajat tarvitsevat aikaa keskittyä perustehtäväänsä – ohjaamiseen ja opettamiseen.
