Nuorten tulevaisuus on turvallisuuskysymys
Nuorisotyöttömyys ei ole vain talouskysymys. Se on myös turvallisuuskysymys. Kun nuori jää ilman koulutuspaikkaa, työtä tai suuntaa, se heijastuu nopeasti paitsi yksilön elämään myös koko yhteiskuntaan. Tällä hetkellä nuorten työllisyystilanne on vaikea. Taustalla on ennen kaikkea heikko talouden suhdanne. Kun yritykset lykkäävät rekrytointeja, juuri nuoret jäävät ilman ensimmäistä mahdollisuutta näyttää osaamistaan ja vahvistaa luottamustaan.
Siksi nuorisotyöttömyyteen vastaaminen ei voi olla pelkkää reagointia, vaan sen on oltava ennakoivaa ja turvallisuuden näkökulmat huomioivaa. Tähän me pyrimme. Nuorten työllistymisseteli madaltaa yritysten kynnystä palkata nuori ensimmäiseen työpaikkaan. Työllisyyspilotit vievät tukea suoraan alueille, myös meille Ouluun. Myös valtio on lisännyt omaa vastuunkantoaan tarjoamalla satoja kesätyöpaikkoja nuorille, ja kotitalousvähennyksen nosto auttaa perheitä tukemaan nuoriaan sekä ostamaan palveluja aloilta, jotka usein työllistävät nuoria.
Samalla on huolehdittu siitä, että koulutus ja osaaminen eivät katkea. Korkeakoulupaikkoja on lisätty, opintosetelillä voi kokeilla opintoja ilman opiskelupaikkaa ja työttömyysturvalla opiskelu on tehty joustavammaksi. Näillä päätöksillä rakennetaan reittejä eteenpäin.
Turvallisuus ei kuitenkaan synny pelkästään työstä ja koulutuksesta. Se rakentuu myös siitä, että yhteiskunta toimii ja pystyy suojelemaan ihmisiä.
Tässäkin hallitus on tehnyt merkittäviä päätöksiä. Tämän päivän turvallisuuskysymykset ovat muutakin kuin rajojemme turvaa. Rikollisuuden, jengiytymisen ja hybridivaikuttamisen uhkiin on vastattava ajoissa. Erityisesti nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaan on tällä kaudella kohdennettu toimenpiteitä, jotta ongelmiin puututaan ennen kuin ne kasvavat. Olemme vahvistaneet viranomaisten kykyä toimia. Poliisin resurssit, rajaturvallisuus ja tiedonvaihto ovat keskeisiä, kun turvallisuusympäristö muuttuu nopeasti.
Myös yhteiskunnan kriisinsietokykyä on parannettu. Sähkö, vesi, tietoliikenne ja muut yhteiskuntamme välttämättömät rakenteet on kartoitettu ja niiden suojausta vahvistettu. Tämä tarkoittaa sitä, että arki toimii myös häiriötilanteissa. Tämä on varautumista, jota turvallinen arkemme tarvitsee.
Näitä teemoja ei pidä tarkastella erillään. Nuorisotyöttömyys, rikollisuus ja turvallisuus kytkeytyvät toisiinsa. Yhteiskunta, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuksia, ehkäisee samalla syrjäytymistä ja rikollisuutta. Yhteiskunta, joka pitää huolta turvallisuudesta ja arjen toimivuudesta, luo pohjan luottamukselle ja sille, että tulevaisuuteen voi uskoa.
Turvallinen Suomi ei synny yhdestä päätöksestä. Se syntyy siitä, että nuoret pääsevät töihin ja koulutukseen, viranomaiset pystyvät toimimaan ja yhteiskunta kestää myös kriisejä. Siksi nuorten tulevaisuususkon hiipuminen on otettava vakavasti. Se on osa koko Suomen turvallisuuden perustaa.
Juha Hänninen
kansanedustaja
