Sosiaali- ja terveyspalvelut ja arjen turvallisuus

Poliitikkojen tärkeimpiä tehtäviä on varmistaa ihmisten turvallinen arki. Tällä hetkellä turvallisuuden tunnettamme järkyttävät monet tekijät, kuten sotahullu naapurimaa ja ilmastonmuutos, mutta suuria huolia liittyy myös kansallisen terveydenhuollon ja taloustilanteenankeisiin näkymiin sekä palvelujärjestelmän uudistamisen vaikeuksiin. Kustannukset nousevat, väestökehitys on synkkää ja osaavaa työvoimaa puuttuu.

Edellisen hallituksen jäljiltä terveydenhuollon sote-uudistus jäi pahasti valuvikaiseksi. Uudistuksia markkinoitiin suurieleisesti leveämpien hartioiden luomisella, rahoitusmallien yksinkertaistamisella, asiakaslähtöisyydellä ja erityisesti uusien tietojärjestelmien ja digikanavien kautta saavutettavilla ns. kolmen miljardin euronsäästöillä. Velaksi otettua starttirahaa kylvettiin hyvinvointialueille hankkeita käynnistämään mutta kuinka sitten kävikään: kulut kasvoivat, uusia johtajien ja projektipäälliköiden tehtäviä syntyi ja hallinto jäykistyi entistä moniportaisemmaksi. Hyvinvointialueet käynnistyivät tietoisesti alimitoitetuilla perusrahoituksilla, minkä takia tämänhetkisissä miljardeihin kohoavissa alijäämäennusteissa ja sopeutustoimien tarpeissa ei ole sinänsä mitään ihmeteltävää. Poliittisten intohimojen ja ideologioiden vallassa ajetut uudistukset, äkilliset rahoitusjärjestelmien muutokset ja kokematon virkamieskunta ovat riskialtis yhdistelmä. 

Nyt olisi korjaustoimien aika. Pyrkimyksissä laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen terveydenhuoltoon tarvitaan toiminnan vaikuttavuutta ja parhaiden käytäntöjen tunnistamista. Ei jappasua, tyhjänpäiväisiä työryhmiä eikä loputonta konsulttipöhinää. Terveydenhuollon alkuperäinen ongelma oli potilaan vaikea pääsy yleislääkärille.  Ratkaisuksi olisi tietenkin voitu resursoida siihen mitä puuttui eli perusterveydenhuollon (oma)lääkärit ja hoitajat sen sijaan että rakennettiin uudet hallintohimmelit ja aina vain jäykemmät toiminnan ohjausmekanismit. Liitännäisenä syntyi lukemattomia näennäisprojekteja ja asiantuntijatyötä heikentäviä IT-ratkaisuja, mitkä samalla myös sitovat parhaat osaajat pois potilaiden palvelusta. Tällä hetkellä onkin aika yleistä, että vain alle puolet lääkärin työajasta kuluu potilastyöhön. Toiminnan jokapäiväiseen johtamiseen poliittisen koneiston olisi viisasta puuttua nykyistä vähemmän, koska tehokkuuden ja vaikuttavuuden tavoittelu voi perustua vain monipuoliseen osaamiseen. Soteratkaisuihin tarvitaan kunnon kannustimet kustannusvaikuttavuuteen eli taloudellisen menestyksen pitää riippua siitä, miten hyvin homma toimii. Ei niin että raha pitää vain saada kulumaan jonnekin, ettei jää seuraavassa jaossa ilman. Poliittisilla päätöksillä on aikanaan luotu hyvinvointialueita varten tarvekertoimet, joiden pitäisi kuvata alueen asukkaiden palvelutarvetta suhteessa maan keskimääräiseen tasoon. Tämä korostaa tarvetta asiakasvirran diagnoosien kattavaan kirjaamiseen, koska rahoitus riippuu siitä mitä on tullut kirjatuksi eikä niinkään siitä paraniko potilas vai ei. Lisäksi on tietysti erillisrahoitusta mm. ruotsinkielisille alueille kaksikielisyyden perusteella, vaikka siellä sairastavuus on selvästi valtakunnallisessa vertailussa vähäisempää. 

Yhtenäisiä kirjaamiskäytäntöjä varten tarvittaisiin myös toimivat tietojärjestelmät. Vaikka näiden hankintoihin ja kehitysprojekteihin on jo vuosia ja vuosikymmeniä kaadettu kasvavia määriä rahaa, valtakunnallisesti yhtenäistä järjestelmää ei edelleenkään ole olemassa.  Digitaalisiin ja liikkuviin palveluihin on ladattu paljon odotuksia ja tulevaisuuden uskoa, mutta toistaiseksi lupauksia on saatu lunastettua kovin vähän. Vanhusväestömme todelliset mahdollisuudet digipalvelujen käyttöön ovat myös unohtuneet kaikkialta muualta paitsi konsulttijargonista.

Mitä konkreettisia toimia pitäisi tehdä? Yksilön näkökulmasta esimerkiksi pelastuslaitoksilla on keskeinen tehtävä arjen turvallisuuden takaajana. Resurssit ja vasteajat on oltava riittävät koko Suomessa. Terveydenhuollossa työskenteleville on luotava olosuhteet, joissa ammattilaiset voivat keskittyä potilastyöhön ja myös työhyvinvoinnista huolehditaan. Terveydenhuollon eri sektoreilla mm. lasten ja nuorten mielenterveysongelmissa palvelujen saatavuus suhteessa kysyntään on ala-arvoisella tasolla. Palveluiden turvaamiseksi tarvitaan lakisääteinen terapiatakuu, joka onkin nyt hallituksen esityksen mukaisesti tulossa voimaan. Työtä on paljon jäljellä myös palvelujen tuotannollisen tehokkuuden nostamiseksi hyödyntämällä yritysten resursseja ja osaamista, monituottajamalleja, valinnanvapautta, palveluseteleitä ja Kela-korvausjärjestelmien kehittämistä mahdollistamassa ihmisten todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa. Turhiksi käyvistä kiinteistöistä ja soteseinistä on luovuttava ja vapautuva raha käytettävä potilaiden hoitoon. Vastuullinen taloudenpito ei tarvitse tuekseen maakuntaveroa, mikä varmasti nostaisi myös kokonaisveroastetta. Se ei ole ahkerien ihmisten etu.

Aluevaaleissa valittavilla hyvinvointialuevaltuutetuilla on paljon tehtävää laadukkaan terveydenhuollon ja ihmisten turvallisen arjen varmistamiseksi tulevaisuudessa. 

Ongelmia ei ratkaista rakentamalla uutta byrokratiaa. Potilaan näkökulmasta keskeistä on toiminnan laatu ja vaikuttavuus, se että potilas pääsee hoitoon silloin kun sitä oikeasti tarvitsee ilman kohtuutonta jonotusta.

Juha Hänninen
Kansanedustaja