Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • MeistäLaajenna
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus
Uutiset

Pekka Simonen jatkaa Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana.

3.2.20253.2.2025 Lukuaika 1 Minuutti

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä on valinnut järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajiston. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa oululainen Pekka Simonen. Simonen on toiminut aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen. Varapuheenjohtajiksi valittiin jatkokaudelle Maarit Matinolli Tyrnävältä ja Matti Honkala Raahesta. 

”Olen kiitollinen kokoomusryhmälle saamastani luottamuksesta ja olen hyvin innostunut jatkamaan yhteistyötä Pohteen palveluiden kehittämiseksi, toimintojen uudistamiseksi ja talouden kuntoon saattamiseksi,” Simonen sanoo.

Ensimmäiset vuodet Pohteen päätöksenteossa eivät ole olleet helppoja. Pula sekä ammattilaisista että rahasta on ollut todella kova ja näin massiivisen organisaation muutoksen läpivienti on vaatinut meiltä kaikilta todella paljon. Uskon, että pahimmat vaikeudet ovat nyt takana. Talouden suunta on saatu kääntymään, henkilöstön saatavuus on pikkuhiljaa paranemassa ja jatkossa voimme keskittyä paremmin ihmisten tarvitsemien palveluiden turvaamiseen ja kehittämiseen. Työtä ja haasteita toki riittää tulevillekin vuosille. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia ryhmämme jäseniä, kollegoita muissa poliittisissa ryhmissä sekä viranhaltijajohtoa. Yhdessä olemme tehneet lähes mahdottomasta totta,” Simonen toteaa.

Lisätiedot:

Pekka Simonen

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

pekka@pekkasimonen.fi

p. 040 519 6071

Avainsanat: #Pekka Simonen#pohde

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
KOKOOMUS, KD ja RKP VAALILIITTOON 2025 ALUEVAALEISSA
SeuraavaJatka
Sosiaali- ja terveyspalvelut ja arjen turvallisuus

Kokoomus.fi uutisia

  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 

Verkkouutiset.fi

  • Jukka Kopra Ylelle: Tehottomista yritystuista voidaan luopua
  • Hyvinvointialueiden yhdistäminen ei ole automaattisesti edessä
  • Sote-alueiden palkat nousevat selvästi yleistä tasoa enemmän
  • Teheraniin isketään pian voimalla, tähtäimessä yli kymmenen kohdetta
  • Häädöt rajussa kasvussa – nämä kaupungit erottuvat

Seuraa meitä

Facebook Instagram

© 2025 Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Meistä
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Haku