Kokoomusaktiivit tapasivat kuntaministeri Ikosen Oulussa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on maantieteellisesti laaja alue ja Oulaskankaan sairaala palvelee noin 120 000 asukasta Pohteen eteläisellä alueella. Alue on väkimäärältään suurempi kuin Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueet ja lähes yhtä suuri kuin Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon hyvinvointialueet. Pohteen väestömäärän ennustetaan kasvavan ja väestön ikääntyvän vuoteen 2040 mennessä.
Tällä hetkellä käsittelyssä olevan esitys vie hyvinvointialueelta mahdollisuuden ja liikkumavaran palveluiden yhdenvertaiseen toteuttamiseen hyvinvointialueen asukkaiden tarpeet huomioiden. Oulaskankaan ympärivuorokautisen päivystyksen lakkautus lisää potilasmääriä Oulun yliopistollisessa sairaalassa, jonka toiminta on jo valmiiksi ruuhkautunut. Palveluiden saavutettavuus heikentyisi merkittävästi eikä arvioitujen kustannussäästöjenkään toteutuminen ole realistista huomioiden lisääntyvät kuljetus- ja matkakustannukset.
Huomioitavaa lisäksi on, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella sijaitsevan Raahen sairaalan ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys on jo päätetty hyvinvointialueen toimesta muuttaa ilta-ajan ja viikonloppujen perusterveydenhuollon kiirevastaanotoksi 1.1.2025 alkaen. Tämä lisää entisestään Oulaskankaan päivystystoiminnan merkitystä ja roolia hyvinvointialueen eteläisen ja rannikon alueen asukkaiden palveluiden turvaamisessa.
Alueen toimijat esittelivät asiaa ministerille ja erityisavustajalle sekä jättivät ministerille oman kannanottonsa asiaan Oulussa 4.11. pidetyssä tapaamisessa. Alueen yhdistyksiä tilaisuudessa edustivat Mikko Korkeakoski Ylivieskasta ja Hanna Saari Kalajoelta.
Koko kannanoton voi ladata alla olevasta linkistä