Loppu epäilyttäville kiinteistökaupoille
Julkaistu Seutumajakassa 18.9.2024
Suomessa maan tapoihin kuului vielä tälläkin vuosikymmenellä se, että poliitikot ummistivat silmänsä venäläistahojen epämääräiseltä toiminnalta. Tähän kuului muun muassa kiinteistökaupat suomalaisen yhteiskunnan ja valtion kannalta strategisista kohteista. Kansan hälytyskellot kyllä soivat, kun mökkitonteille rakennettiin maavallein suojattuja helikopterikenttiä.
Ajat ovat näiltä osin muuttuneet paremmiksi ja suomettumisen painolastista päästään hiljalleen eroon. Näissä merkeissä hallitus valmistelee parhaillaan lainsäädäntöä, jolla maallemme vihamielisten tahojen kiinteistöhankinnoille laitetaan päätepiste. Lakiesitys on tarkoitus antaa Eduskunnalle syksyn aikana.
Lakiluonnos antaa viranomaisille keinon estää räikeästi maamme turvallisuutta heikentävät kiinteistökaupat. Lisäksi hallituksille jää mahdollisuus tarkentaa lainsäädäntöä asetusmuutoksilla, jos muut vihamieliset tahot nostavat päitään.
Kiellolle on kaksi olennaista ehtoa. Kiellon kohteena olevan kotimaa joko aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle tai Euroopan unionin neuvosto on todennut päätöksellään maan loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä.
Katse kääntyykin Venäjään, joka käy edelleenkin julmaa tuhoamissotaa Ukrainaa vastaan. Vaikka Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa, valmistaudumme vastustajan vaikutusyrityksiin sekä muihin tihutöihin.
Kiinteistökauppojen tarkalla syynillä ja kieltämisellä vaikeutetaan muita uhkakeinoja, joita maatamme vastaan voidaan kohdistaa. Venäläistahojen omistamiin kiinteistöihin voitaisiin esimerkiksi majoittaa rajamme pintaan houkuteltuja kolmansien maiden kansalaisia, jos rajavalvontamme pettäisi.
Pykälä ei koskisi Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla eikä Suomen myöntämällä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvällä EU-oleskeluluvalla olevia. Niin ikään Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset eivät kuulu kiellon piiriin, sillä he ovat jo Suomen kansalaisia.
Rehdeiksi ja kunnollisiksi havaituilla sekä todetuilla ihmisillä on siis jatkossakin mahdollisuus hankkia kiinteistöjä. Kiellolla ei puututtaisi olemassa olevaan omistukseen. Sitä varten voidaan jo nykyisin soveltaa turvalunastuslakia. Puolustusvoimat on tiukentanut kiinteistöhankintojen tarkkailua aiempina vuosina. Tämän vuoden aikana lupia on evätty jo yhdeksän kertaa. Kiinteistöjä on yritetty hankkia kaakkoisrajan tuntumasta, mutta myös Sotkamosta.
Jämerämmille työkaluille on tarve, sillä niitä käytetään todellisten uhkien ehkäisemiseen. Toivonkin, ettei kesän tapahtumat toistu ja opposition vasemmaisin laita alista Suomen ja suomalaisten turvallisuutta sisäisen valtakamppailunsa pelinappulaksi.
Janne Heikkinen
Kansanedustaja