Siirry sisältöön
Kokoomusfoorumille
Liity jäseneksi

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • MeistäLaajenna
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttäLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus
Yleinen

Terveysvero on mahdollinen ja tarpeellinen 

12.2.202412.2.2024 Lukuaika 2 Minuuttia

Kalevassa maanantaina 5.2.2024 pohjoisen kansanedustajilta kyseltiin keinoja valtion talouden tasapainottamiseksi. Iso osa kansanedustajista esitti kilvan erilaisia keinoja vaikeuttaa entisestään työn tekemistä, yrittäjyyttä ja ihmisten liikkumista! Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen ei lähtenyt tähän kilpalaulantaan mukaan, vaan esitti mm. sokeriveroa. 

Tästä terveys- eli sokeriverosta on toki puhuttu paljon, mutta sen käytännön toteutus on koettu hankalaksi. Myös elintarviketeollisuus on lobannut voimakkaasti sitä vastaan. Niinpä hallitus toisensa jälkeen on jättänyt asian selvittelyasteelle tai näperrellyt vain pienissä muutoksissa virvoitusjuomaveroon.

On totta, että aiemmin EU-lainsäädäntö tulkittiin esteeksi verolle, mutta nykyisellään terveysveroja on käytössä EU:n alueella ja niille on EU-komission hyväksyntä. Muiden haasteiden osalta ajattelen, että maamme poliitikot ja ministeriöiden virkamiehet ovat vuosien saatossa osoittaneet sellaista luovuutta erilaisten verojen laadinnassa esimerkiksi autoiluun liittyen, että en epäile hetkeäkään, etteikö terveysveron toteuttaminen onnistuisi, jos yhteinen tahto siihen löytyy.

Uskon, että yhteinen tahtokin terveysperusteiselle verolle löytyy. Viime eduskuntavaalien alla SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry teki kyselyn asiasta kaikille eduskuntapuolueille. Lähes kaikki puolueet kannattivat terveysveroa eikä yksikään puolue vastustanut. Myös selkeä enemmistö kansalaisista kannattaa sokeriveroa. Tammikuussa 2024 tutkimuslaitos Verian toteutti aiheesta tutkimuksen. Sen perusteella 60% suomalaisista kannattaa sokeriveroa ja vain noin 30% vastustaa. Sokeriveron kannatus oli sitä suurempaa mitä koulutetumpia vastaajat olivat.

Vaikka terveysveron säätäminen ei ole täysin ongelmatonta, on siihen mielestäni ryhdyttävä mahdollisimman pian. Sokerin liiallinen käyttö aiheuttaa inhimillisen kärsimyksen lisäksi mittavat kustannukset yhteiskunnallemme. Sokeri ei ole haitallinen vain hampaille, vaan se on yksi merkittävimmistä tekijöistä ylipainoon ja lihavuuteen sekä diabeteksen puhkeamiseen. Lisäksi liiallinen sokerin käyttö on iso riski sydän- ja verisuonitaudeille, korkeaan verenpaineeseen, ihon ikääntymiseen ja akneen. Erityisesti sokerijuomien on todettu lisäävän merkittävästi myös syöpäriskiä.

Nyt kun valtiontalouden tilanne vaatii lisää tasapainottamistoimia, tulee terveysvero ottaa pikaisesti valmisteluun. Sillä on välittömiä positiivisia talousvaikutuksia veropohjan laajentumisen myötä. Huomattavasti isompi vaikutus tulee sitä kautta, että terveysvero laskee pidemmällä aikavälillä merkittävästi meidän sosiaali- ja terveydenhuollon menoja. Se ohjaa ihmisiä terveellisempään ravitsemukseen, parantaa ihmisten elämänlaatua sekä pienentää sosioekonomisia terveyseroja. Vaihtoehtona työnteon ja liikkumisen rokottamiselle terveysvero on siis erinomainen keino parantaa taloutta. 

Pekka Simonen

aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja

aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

Kokoomus

Oulu  

Avainsanat: #Pekka Simonen

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Män­ty­nie­men vah­din­vaih­to lä­hes­tyy
SeuraavaJatka
SÄHKÖAUTOILUN VEROTUS UHKAA KIRISTYÄ

Kokoomus.fi uutisia

  • Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen
  • Opposition hallituskritiikissä ei ole pohjaa eikä johdonmukaisuutta
  • Petteri Orpon puhe puoluevaltuustossa 7.6.2025
  • Velkahuoli heräsi keskustalla ja SDP:llä vasta, kun valta vaihtui
  • Yksityinen ja julkinen rinnakkain – Varhaiskasvatuksen palveluseteli lisää perheiden valinnanvapautta 

Verkkouutiset.fi

  • Donald Trump: Iranin johtaja olisi helppo kohde
  • Haluaisitko oman huoltoaseman? Tämä on nyt huutokaupassa
  • Jukka Kopra Ylelle: Tehottomista yritystuista voidaan luopua
  • Hyvinvointialueiden yhdistäminen ei ole automaattisesti edessä
  • Sote-alueiden palkat nousevat selvästi yleistä tasoa enemmän

Seuraa meitä

Facebook Instagram

© 2025 Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Meistä
    • Yhdistykset
  • Vaalit
  • Tapahtumat
  • Ota yhteyttä
    • Piiritoimisto
    • Kansanedustajat
    • Piirihallitus
    • Pohde – Hyvinvointialue
    • Pohjois-Pohjanmaan liitto
    • Häirintäyhdyshenkilöt
Haku