Suomen suunta on huolestuttava. Talous on ajettu todella heikkoon kuntoon ja samaan aikaan lähes kaikki tärkeimmät palvelut kaipaisivat kipeästi lisää rahaa. Talouskasvu on ollut olematonta edelliset 14 vuotta, eikä ilman reagointeja asia tule muuttumaan. Vanhentuva väestö nostaa kuluja entisestään ja Suomi meinaa ajautua taantumukselliseen kierteeseen. Sitä emme halua tapahtuvan!
Talous on saatava tasapainoon mahdollisimman nopeasti, kuitenkin niin että se samaan aikaan tukee talouskasvun käynnistymistä. Yhä useampi työkykyisistä on saatava töihin, investointiympäristöä on kehitettävä ja yrittäjyyden edellytyksiä on edelleen parannettava. Vain työn, yrittäjyyden ja investointien kautta Suomi saadaan takaisin oikealle kasvun uralle. Ajattelen, että Pohjoinen tarvitsee yrittäjälähtöisen elinvoiman puolustajan eduskuntaan. Siksi olen käytettävissä vaaleissa.
Ollaan yhteyksissä!
https://valttertahkola.fi
valtter@valttertahkola.fi