Seurakuntavaalit

Kokoomuksen Naisten Liiton seurakuntavaalitavoitteet

 

 

KOKOOMUSNAISTEN SEURAKUNTAVAALITAVOITTEET


Välittävä kirkko 
– kirkko ihmisten keskelle

  







Papit ihmisten pariin. Papit ovat rakkauden ammattilaisia. Pappien ja
seurakunnan työntekijöiden tulee löytää tiensä sinne missä ihmisetkin ovat.
Heille on paikka kauppakeskuksissa, kuppiloissa ja kirjastoissa, mutta myös
Internetissä.  

Heikoimmista on pidettävä huolta. Diakoniatyössä asuu kirkon sydän. On
tärkeää, että kirkko ei vain avaa ovia kaikille ihmisille, vaan myös etsii
elämän varjopuolella eläviä, tukea tarvitsevia ihmisiä ja perheitä ja auttaa
heitä. 

Jumalanpalvelus tarvitsee uudistusta. Jumalanpalvelus tulisi järjestää yhä
rohkeammin muuhunkin aikaan kuin sunnuntaiaamuisin. Myös
jumalanpalvelusmusiikin tulisi olla vapaammin toimittavan papin
valittavissa.

Vapaaehtoisten roolia ja arvostusta tulee vahvistaa. Heille tulee antaa
suurempi arvo ja kannustaa yhä useampaa seurakunnan jäsentä mukaan auttamaan
lähimmäistä ja rakentamaan seurakuntayhteisöä.

Ketään ei saa syrjiä seurakunnassa. Kirkon tulee yksiselitteisesti toteuttaa
tasa-arvoa ja työlainsäädäntöä. Naispappeja ei saa syrjiä missään
tilanteessa. Sukupuoleen perustuvista työvuorojärjestelyistä tulee luopua
kaikessa seurakunnan toiminnassa. 

Arkivihreys on myös kirkon asia. Sähköisten palvelujen kehittäminen,
ympäristöystävällisyys ja lähiruoka tulee kuulua kirkon toimintaan. Myös
kirkon ilmasto-ohjelma kaipaa suurempaa huomiota. Kirkon oma
ympäristödiplomi on kannatettava tavoite jokaisessa seurakunnassa.

Kirkon ja seurakunnan on tunnettava kansainvälinen vastuu. Naisten
kouluttaminen kehitysmaissa ja lisääntymisterveydestä huolehtiminen ovat
avainasemassa parannettaessa naisten elämänlaatua ja itsemääräämisoikeutta.
Nämä teot antavat toivoa tulevaisuuteen.

Jokaisella perheellä oltava paikka kirkossa. Kokoomusnaiset toivottavat
kaikenlaiset perheet seurakuntayhteyteen. Kirkon vahvuus on välittäminen,
joka ei rajaa ketään ulos. Meidän on kohdeltava toisiamme, kuten haluamme
itseämme kohdeltavan. 

Kirkko lasten ja nuorten arkeen. Seurakunnat järjestävät monipuolista
toimintaa pyhäkoulusta rippileireihin. Tämä toiminta antaa hyviä eväitä
elämään. Erityisen arvokasta ovat päihteettömät nuorten illat. Kirkon
työntekijöiden tulisi entistä rohkeammin löytää tiensä myös kylille ja
kaupungille nuorten joukkoon.