Kannanottoja ja kirjoituksia

Julkilausuma, piirin syyskokous 28.11.2009
Jätteenpolttolaitos mahdollisuus Pohjois-Suomelle
 
Kokoomusnaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri iloitsee pitkäaikaisen jätteenpoltto- päätösprosessin edistymisestä.
Jätteenpolttolaitoksen lupahakemus on ollut vireillä kohta kuusi vuotta, jonka aikana on käyty jätteiden
kierrätykseen ja käsittelyyn liittyvää kiivasta kansalaiskeskustelua.
 
Pohjois-Suomessa syntyy polttokelpoista syntypaikkalajiteltua jätettä noin 120 000-150 000 tonnia vuodessa.
Tällä hetkellä oululaisten jätteet erikseen kerätty muovi mukaan lukien, kuljetetaan poltettavaksi Pietarsaareen.
Jätteen jälkikäsittelyllä voi olla vaikutusta syntypaikkakohtaiseen lajittelun ja jätteiden hyötykäytön
kannattavuuteen ja suosioon. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset näkevät hankkeen mahdollisuudet
muodostaa uutta yhteistyötä energiateollisuuden, kaupungin sekä alueen koulutus- ja tutkimuslaitosten välillä.
Polttolaitos ei ole este alan tutkimus- ja kehitystoiminnalle tai yritystoiminnalle, jolla edistetään jätteiden
syntypaikkakohtaista ja myöhempää lajittelua sekä hyötykäyttöä.
 
Mittava hanke työllistää seuraavina vuosina rakennusalan toimijoita, aliurakoitsijoita ja suunnittelijoita eri alojen
yrityksissä. Oulun ja Kemiran alueen sijainti on logistisesti sekä rautatie- että maantieverkoston kannalta
keskeisellä paikalla. Kokoomusnaiset haluavat muistuttaa, että polttolaitos saattaa toimia piristysruiskeena
lähialueen elinkeinotoiminnalle myös myöhemmin, esimerkiksi kuljetusalan työpaikkojen kautta. 
 
Lisätietoja: Outi Ervasti p. 0400-478922

Kannanotto 12.11.2009 Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset haluavat tarjota koululaisille eväät täysipainoiseen ja tehokkaaseen oppimiseen terveellisen kouluruuan ja välipalojen avulla. Ravintolaruuan alv:n lasku vähittäiskaupparuuan tasolle mahdollistaa jatkossakin terveellisen lounasruokailun työpaikoilla. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja Outi Ervasti toteaa, että: ”On mietittävä, mitkä ovat taloudellisten ratkaisujen kansanterveydelliset seuraukset pitkällä tähtäimellä. Myös lasten oikeudesta terveelliseen ravintoon on huolehdittava”. Hallituksen budjettiesityksessä mainittu haittaverojen korotus ja makeisveron käyttöönotto ovat askeleita terveemmän Suomen puolesta. Koulussa tarjottujen terveellisten välipalojen nauttiminen vähentäisivät entisestään nuorten tarvetta ja halua turvautua sokeripommeihin, kun koulupäivä jatkuu pitkälle iltapäivään kerhotoiminnan tai harrastusten parissa. Lisätietoja: Puheenjohtaja Outi Ervasti p. 0400-478922

---

Vapaa julkaistavaksi heti

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry ja Lapin Kokoomusnaiset ry:

Mustonen ja Miettunen pariksi Naisten liiton liittohallitukseen

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin Kokoomusnaiset esittävät Fysioterapeutti, tradenomi Tuula Mustosta ja osastonhoitaja, TTM Seija Miettusta Naisten liiton liittohallitukseen kaudelle 2010-2011. Liittohallitus valitaan tulevana viikonloppuna Naantalissa.

Kokoomusnaisten tulevaisuuskoulutettu Tuula Mustonen toimii tällä hetkellä Kokoomuksen Naisten Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajana. Myös Kuusamon kokoomusnaisten puheenjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna toimiva Mustonen haluaa huolehtia jokaisen kansalaisen inhimillisestä kohtelusta sekä kehittää sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistä palvelutuotantoa. Puolueen sisällä hän haluaa tukea kaiken ikäisten kokoomusnaisten aktiivisuutta kokoomusyhteisössä. Tuula Mustosta esitetään liittohallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Seija Miettunen on Lapin Kokoomusnaisten puheenjohtaja sekä muun muassa Lapin Sairaanhoitajat ry:n puheenjohtaja. Miettunen on mukana Naisten liiton tulevaisuuskoulutuksessa. Myös Rovaniemen Kokoomusnaisten puheenjohtajana ja kunnallisjärjestön hallituksen jäsenenä toimiva alkujaan torniolainen terveystieteiden maisteri on aktiivisesti mukana Rovaniemen kunnallispolitiikassa. Seija Miettusta esitetään rotaation mukaisesti Tuula Mustosen varajäseneksi.

Mustonen ja Miettunen lupaavat tuoda alueiden näkökulman liittohallituksen työskentelyyn.

Lisätietoja:
Tuula Mustonen                        Seija Miettunen
p. 0400-200403                        p. 040-4114511
Lisää tietoa Tuulasta: 
http://tuulamustonen.kokoomus.info/esittely/ 

------

KANNANOTTO 07.10.2009:

Yhteistyötä työelämän ja oppilaitosten kesken on lisättävä

Nuorten osuus työttömistä oli elokuussa 2009 Pohjois-Pohjanmaalla 18,6 %, kun se koko maassa keskimäärin oli 15,3 %. Myös korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut vuodessa dramaattisesti. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset vaativat, että nuorten ja vastavalmistuneiden työllistymiseen haetaan aktiivisesti ratkaisuja kunnissa yhdessä elinkeinoelämän, TE-keskusten ja oppilaitosten kanssa.

Hallituksen budjettiesitys sisältää kiitettävän 50 miljoonan euron panostuksen nuorten ja vastavalmistuneiden työllistymiseen. Raha luo kuitenkin vain raameja, kun käytännön toteutuksessa on pääpaino konkreettisilla toimintamalleilla. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja Outi Ervasti toteaa, että ”Inhimillisesti suurin hyöty on kuitenkin se, että opiskelija saa opinnäytetyötä tai harjoittelua tehdessään työkokemusta sekä konkreettisen kuvan tulevaisuuden työtehtävistään.” Kokoomusnaiset korostavat, että koulutuksessa pitää panostaa opinnäytetyö-, korkeakouluharjoittelu- ja opetusyhteistyöhön. Yhteistyö antaa organisaation tasolla osallistujille rahassa korvaamatonta tukea: se vahvistaa elinkeinoelämän ja oppilaitosten keskinäistä yhteydenpitoa, jolloin tuore tieteellinen tutkimus hyödyttää aluetta sekä oppilaitokset saavat tietoa siitä, mihin tutkimusta pitäisi suunnata.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Outi Ervasti p. 0400-478922

------

KANNANOTTO 07.09.2009

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset:

Lasten ja nuorten hyvinvointi etusijalle

Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja Tuula Mustonen toteaa, että ”ihmisten hyvinvointiin on kiinnitettävä pitkäjänteisesti huomiota kuntien taloudellisesta ahdingosta huolimatta”. Suomen hallitus on vuoden 2010 budjettiesityksessään osoittanut 30 miljoonaa euroa opetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja tämän lisäksi merkinnyt vielä erityisopetuksen laajentamiseen 15 miljoonaa euroa sekä kerhotoiminnan tukemiseen 8 miljoonaa euroa. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaiset vetoavat kuntapäättäjiin, että rahat ohjataan niiden tosiasiallisiin kohteisiin.

Kokoomusnaiset haluavat myös rohkaista kunnan työntekijöitä yhteistyötapaamisiin seurakuntien ja järjestösektorin toimijoiden kanssa. Tiiviit yhteistyösuhteet ja toiminnan suunnittelu tukevat hyvinvointityötä tekeviä ja edesauttavat toimivampien palvelutarjonnan mallien kehittämistä. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää monimuotoista toimintaa, kuten perhekahviloita ja nuorten vertaisryhmiä nyt jo 53:ssa Pohjois-Pohjanmaan yhdistyksen voimin. Matalan kynnyksen tiedotus esimerkiksi kunnan terveysasemien, neuvoloiden ja koulujen ilmoitustauluilla on lähes ilmaista, ja parhaassa tapauksessa vertaistukea tai muun palvelun löytänyt perhe saa siitä korvaamattoman avun.

Lisätiedot:

Varapuheenjohtaja Tuula Mustonen, p. 0400-200403.