Martti Turunen

Arvo/ammatti: FK, rehtori
Kotipaikka: Kuusamo
Syntynyt: 1946
Gsm: 0400-699964
Kotisivut: www.marttiturunen.fi

Miksi Martti on pätevä kansanedustajaksi?

Olen empaattinen, ahkera, asioihin syvästi perehtyvä, kantaaottava sekä yhteistyökykyinen kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntija, jolla on monipuolinen kokemus eri työtehtävistä ja pitkä luottamusmieskokemus kunta-, maakunta-, lääni- ja valtakuntatasolta.

Omaan monipuolista johtajakokemusta niin työelämässä kuin eri luottamustehtävissä.

Olen siis vahva Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ihmisten edustaja.

Perusturvallisuutta läpi elämän ”vauvasta vanhuksiin”!

Teemat, joiden eteen tulen panostamaan eduskuntatyössä erityisesti, ovat

* Koulutus
* Turvallisuus (sisäinen ja ulkoinen)
* Ikäihmiset


Päivähoitolainsäädäntö on uudistettava. Päivähoito on räätälöitävä perheiden ja lasten yksilölliset tarpeet huomioiden. Lapsille ja nuorille tulee taata mahdollisuus laadukkaaseen kasvatukseen ja opetukseen. Ikäluokkien pienenemisestä vapautuvia voimavaroja tulee edelleen käyttää koulutuksen kehittämiseen. Oppilashuollon toimintaedellytyksiä on kehitettävä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Perusopetuksen tuntijakouudistustyö tulee jälleen käynnistää seuraavalla hallituskaudella. Työhön tulee ottaa mukaan enemmän opetustyötä käytännössä tehneitä henkilöitä.

Puolueiden edustajien tulee paremmin syventyä ja sitoutua tähän työhön.

Yleinen asevelvollisuuden ja sitä kautta rakentuvan vahvan reservin tulee olla edelleenkin puolustusjärjestelmämme perusta. Koko maan puolustamiseen tulee sitoutua taloudellisista vaikeuksista huolimatta. Varusmiespalvelua tulee kehittää edelleen kutakin miespuolista ikäluokkaa ja vapaaehtoisia naispuolisia nuoria kiinnostavana elämänvaiheena.

Lainsäädännöllä pitää turvata kansalaisten arjen turvallisuus ja ennakoida mahdolliset erilaiset turvallisuusuhkat.

Yhteiskunnan vähäosaisista on meidän kaikkien yhdessä kannettava huolta ja vastuuta.

Poliisien toimintaedellytyksistä tulee pitää huolta valtion taloudesta vuosittain päätettäessä.

Ympäristön turvallisuus on kansalaisen perusoikeus. Sitä rakennetaan eri toimijatahojen yhteistyöllä. Vesistöjen suojeleminen on yksi tärkeistä asioista eduskunnassakin huolehdittavaksi.

Sotiemme veteraanien elämän ehtooseen tulee taata valtiovallan taholta riittävät mahdollisuudet. Ikäihmisten arjen sujumiseen ja turvallisuuteen tulee luoda uusia toimintamalleja. Kotihoidon ja omaishoidon edellytyksiä tulee parantaa.

Kaiken edellä olevan mahdollistamiseksi meidän tulee huolehtia tasapainoisesta taloudesta niin valtion kuin kuntienkin toimesta. Eduskunnassa tulen huolehtimaan siitä, että kuntien harteille ei säädetä velvoitteita enemmän kuin niiden taloudelliset rahkeet kestävät.

 

www.marttiturunen.fi