Henri Heikkinen
Arvo/ammatti: Fil yo, yrittäjä Ajan omia asioitani! Monen muun ehdokkaan tapaan olen hankkinut kannukseni työelämässä ja politiikassa. Useat luottamustehtävät ja aktiivinen toiminta puolueessa ovat opettaneet minulle politiikan käytännöt. Kymmenen vuotta työelämässä, joista viisi yrittäjänä, kertoo osaamisestani myös ”oikeissa töissä”. Olen lähtenyt politiikkaan ajamaan omia asioitani, koska kukaan muu ei sitä tee. En puhu kapulakieltä, enkä kiertele asioita puhumalla paskaa asian vierestä. Uskallan puolustaa tärkeiksi katsomiani asioita, myös niitä jotka aiheuttavat vastustusta. Mielestäni tärkeä uudistus olisi ns. kansalaispalkka, joka on ihmisarvoinen ja mahdollisimman vähän byrokraattinen sosiaaliturvan malli. Kelan lappujen kanssa taistelun ei tulisi olla osa kenenkään arkea. Suomen ei pidä olla mikään kansainvälinen sosiaalitoimisto, vaan houkutella maahan ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon uuden kotimaansa kehittämisessä. Sukupuolten tasa-arvo ei ole pelkkä naisasiakysymys, sillä tasa-arvon on koskettava myös miehiä ihmis- ja perusoikeuksien mukaisesti. Olen huolissani siitä, miten julkiset menot kasvavat jatkuvasti hurjaa vauhtia. Tuhlaaminen tehdään vielä kaiken lisäksi velaksi, joka jää meidän nuorempien maksettavaksi korotettuina veroina ja maksuina. Nämä ovat omia asioitani. |
|
