Eero Suutari
![]() |
arvo/ammatti: toimitusjohtaja ja yrittäjä Sunit oy, Kainuun Kokoomuksen puheenjohtaja, Kajaanin Yrittäjien puheenjohtaja
kotipaikka: Kajaani
syntynyt: 1956
gsm: 040 582 2859
kotisivut: www.eerosuutari.fi
1. Miksi katsot olevasi pätevä kansanedustajaksi?
- Suomessa ollaan pienten ja keskisuurten kasvuyritysten määrässä eurooppalaista häntäpäätä. Vientivetoisena, pienenä markkinatalousmaana me tarvitsemme tulevaisuudessa juuri suomalaisia kasvuyrityksiä. Lähes 30 vuoden kokemus vientiyrittäjänä on tuonut näkemyksen suomalaisesta, osaamiseen pohjautuvasta yrittämisestä ja sen kehittämistarpeista.
- Tähän mennessä kertynyt, yhteensä kuuden vuoden kokemus kaupunginhallituksessa ja valtuuston puheenjohtajana on antanut hyvät eväät yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
- Otan selvää asioista, teen päätökset tosiasioiden perusteella ja johdan joukkoja edestä.
- Olen pitkäjännitteinen, luotettava, riippumaton ja arvopohjainen mielipiteenmuodostaja. Osaan tehdä päätöksiä vaikeissakin paikoissa.
2. Mitä asioita aiot ajaa kansanedustajana?
- Yrittämisen mahdollisuuksien, osaamisen ja korkea-asteen koulutuksen kehittämistä alueiden vahvuuksien pohjalta
- Haluan vaikuttaa lainsäädäntöön työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa edistävästi. Toisin kuin EU:ssa, Suomen yrityslainsäädäntövalmistelu lähtee, kolmikannan mukaan, liian vahvasti suuryritysten tarpeista.
- Yhteyksien (tietoliikenne-, lento-, rautatie ja maatieyhteydet) parantamista
- Kansalaisten oman aktiivisuuden edistämistä
- Kansalaisten yhteisvastuun ja oman vastuun kirkastamista oikeuksien rinnalle
- Oikeita ympäristöasioita
- Nuorten lapsiperheiden ja työn yhteensovittamisen parantamista
- Arvokkaan vanhuuden turvaamista
