Perheille joustoa ja vapautta valita

Perheiden monenlaiset elämäntilanteet ovat arkipäivää. Siksi perheillä on oltava mahdollisuus valita eikä yhteiskunnan pidä määritellä, mikä hoito- tai tukimuoto on missäkin elämäntilanteessa parhain kullekin perheelle. Kahden lapsen äitinä tiedän, että lapsesta sekä vanhempien työ- ja elämäntilanteista johtuen samassakin perheessä voi olla eri aikoina hyvin erilaisia tarpeita.     Perhevapaista valtaosan käyttävät äidit. Viime vuosina on lisätty kiintiöityjä isävapaita,…

Sami Pikkuaho Oulun kokoomuksen johtoon

Kokoomuksen Oulun kunnallisjärjestö piti syyskokouksensa 29.11.2018. Syyskokouksessa päätettiin henkilövalinnoista vuoden 2019 osalta: Puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Sami Pikkuaho, varapuheenjohtajaksi Anna-Liisa Lämsä ja taloudenhoitajaksi Niilo Heinonen. Hallituksen jäseniksi valittiin Aimo Sutinen, Henna Perätalo, Anna Rounaja, Jarkko Ruottinen, Harri Kuoppamaa, Sirkka-Liisa Myllylä, Antti Haapalainen ja Tero Väyrynen. Hallituksen varajäseniksi valittiin Antti-Pekka Poutiainen, Irene Oukka, Kaisu Tuomi ja Riku…

Sisällön loppu

Sisällön loppu